Hevosen näkö- ja kuuloaisteista

Hevosen aistit ja niiden tärkeä merkitys hevosten ja ihmisten kanssakäymisessä.
(Sensory Abilities of Horses and Their Importance for Equitation Science)
Veterinary Science 09.09.2020 Maria Vilain Rörvang, Birthe L. Nielsen, Andrew Neil

Näkö-, kuulo-, haju- ja makuaisti sekä kosketus koskettavat ja vaikuttavat kaikkiin selkärankaisiin. Näiden aistien avulla eläin saa informaatiota ympäristöstään. Se, miten tämä informaatio järjestetään, tulkitaan ja koetaan, on havainnointia. Näiden aistien tutkiminen ja tulkitseminen ja vaikutus eläinten käytökseen ovat ensisijaisen tärkeitä ei vain käyttäytymistieteelle vaan ennen kaikkea eläinten hyvinvoinnille.

Hevonen ja ihminen jakavat nämä viisi tärkeää aistia, mutta ne ovat erilaisia ja siksi hevonen kokee ympäristönsä eri tavalla kuin ihminen. Näiden erojen tunnistaminen on erittäin tärkeää ja ne tulee huomioida, kun hevosen elinympäristössä tapahtuu muutoksia. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on tuoda esille nykyiset tiedot hevosen aisteista.

Tässä käsitellään käytännön asioita ja tarkoitus on myös minimoida tapaturmien riski hevosten ja ihmisten kanssakäymisessä. Hevosten hyvinvoinnin vaaliminen on ainoa tapa vastata hevosurheilun ulkopuolella olevan yleisöltä tulevan urheilun kritiikkiin ja valmennus- sekä kilpailumenetelmien kyseenalaistamiseen.

Käyttäytymistiede tutkii objektiivisesti ja tieteeseen perustuen hevosten hyvinvointia kanssakäymisessä ihmisten kanssa valitsemalla valideja tutkimusmenetelmiä.

Vaikka hevoset ovat yksi ympäristöönsä suhtautuvista tarkkanäköisimmistä eläinlajeista, hevosten aisteja on tutkittu yllättävän vähän ja pääasiassa tutkimuskohteet ovat olleet kuulo- ja näköaisti, kun taas hajuaistia ja kosketusaistia on tutkittu hyvin vähän. Hajuaistin tutkimuksesta löytyy myös valitettavan vähän informaatiota.

Koska hevosen rooli kasvaa urheilussa, on vieläkin tärkeämpää ymmärtää aistien merkitys, esim. esille tullut niskan ylitaivutus eli hyperflexio (nk. rollkur) ja tiukat remmit, jotka estävät suun avaamisen tai sierainten normaalin toiminnan, sekä laukkaurheilussa käytettävä raippa ovat herättäneet huomiota sekä urheilun sisällä että sen ulkopuolella.

Se, että tunnemme, tiedämme ja tiedostamme hevosten aistit ja käytöksen, vähentää onnettomuuksia ja turhaa kärsimystä hevoselle ja ihmiselle ja parantaa urheilun oikeudellisuuden yleisöön nähden.

Hevosen näköaisti

Hevosen näköaistia on laajalti tutkittu. Tieteellinen tutkimus on kohdistunut värinäköön, syvyysnäköön ja näön tarkkuuteen. On vähän tutkimuksia siitä, miten hevonen siirtää informaation yhdestä silmästä toiseen tai miten hämärässä näköasti toimii. Näissä on paljon vielä tutkittavaa, koska joitakin tuloksia tarkasteltaessa tulokset eivät ole yhteneväisiä.

Panoraama näkökenttä ja tarkkuusnäkö

Elämä avoimilla mailla, kuten isoilla laidunalueilla ja preerioilla ovat haastavia isolle saaliseläimelle. Saalistaja pystyy tällaisissa olosuhteissa koko ajan seuramaan saalistaan ja sen liikkeitä. Hevoselle on kehittynyt äärettömän hyvät aistit sekä huomioida että paeta saalistajaansa ajoissa pysyäkseen hengissä ja laiduntaessaan pää alhaalla hevonen pystyy näkemään saalistajan ajoissa. Hevonen on sprintteri sekä motoriikaltaan että nopeudessaan.

Hevosella on nisäkkäistä suurin silmä. Hevosen näkökenttä on nk. panoraama näkökenttä, jossa kahden silmän näkökenttä (binokulaarikenttä) on rajallinen. Saalistajilla on taas nk. binokulaarinen (molempien silmien näkökenttä), joka on kapea.
Hevosella on yhdellä silmällä keskimäärin 195° näkökenttä, binokulaarinen näkökenttä on ihmisellä 120°, hevosella vain 55-65° hevosen edessä ja se laajenee alaspäin noin 75°seen . Hevosella on suoraan takanaan yksi sokea piste näkökentässä.

Tutkimuksissa on todettu, että hevosella on heikko tarkkuusnäkö ja on ollut yllättävää, miten hyvin hevoset suoriutuvat maastoesteiden tai rataesteiden ylittämisestä, vaikka voidaan olettaa, että tämä vaatii hyvää tarkkuusnäköä.

Viimeisimmät tutkimukset ovat osoittaneet, että hevoset omaavat todellisen nk. stereopsis kyvyn, ts. kyvyn vastaanottaa syvyys ja kolmiulotteisen rakenteen molempien silmien yhtäaikaisen näköhavainnon kautta eli vain nk. binokulaarikentässä (55-65 °)
Tämä selittää sen, että esim. esteradoilla virheitä tulee eniten sarjaesteillä ja muureilla, kuitenkaan unohtamatta ratsastajan virheiden vaikutusta suoritukseen.

Hevosen verkkokalvolla on nk. näköjuova (visual strip), jossa konsentroitunut määrä verkkokalvon soluja ja jonka avulla hevonen näkee koko horisontin tarkkaan, mutta vähemmän sen ylä- ja alaosaa. Hevonen nostaa, laskee tai kallistaa päätään, jotta saa maksimaalisesti tämän näköjuovan käyttöönsä ja täten näkee kaiken tarpeellisen. Tästä johtuen jo 1999 kyseenalaistettiin estääkö maksimaalisessa peräänannossa olevan hevosen pään asento hevosta näkemästä mitä sen edessä on. Nykyään tiedetään, että hevonen pystyy kiertämään/kääntämään silmämunaansa, mutta tämä ei kompensoidu ääritaivutuksissa (rollkur) eivätkä pupilli ja näkökenttä ole maan pinnan kanssa samassa tasossa.

Estehevoselle annetaan enemmän vapautta valita pään asentoa, jotta ne selviävät tehtävästään. Tämä onkin erittäin tärkeää juuri ennen hyppyä ja sen aikana, jotta maksimaalinen tasapaino säilyy.

Stereopsis mahdollistaa hevosen tarkkailla ja arvioida mahdollinen uhka. Tämä nähdään, kun hevonen seisoo pää ylhäällä keho jännittyneenä kohdistaen katseensa ja korvat ovat pysytyssä kohti uhkaa.

Hämäränäkö ja värinäkö

Hevonen pystyy laajentamaan pupillit hyvin hämärässä ja hevosen verkkokalvolla on pääasiassa sauvoja, jotka toimivat vähäisessä valossa. Verkkokalvon solurakenne on muodostunut hyvin herkäksi valolle ja tämä parantaa hämäränäköä entisestään. Tämä on ominaisuus, jota tarvitaan saaliseläimellä. Tutkimuksessa, jonka suorittivat Hanggi ja Ingersoll, todettiin että hevonen näkee esineitä paremmin pimeässä kuin ihminen. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että hevonen selviää kaksiulotteisesta tehtävästä melkein täydessä pimeydessä.

Grzimek oli ensimmäisten joukossa, joka osoitti, että hevosella on värinäkö. Hevosen värinäkö on dikromaattinen eli hevonen näkee värit kuten ihminen, jolla on punavihreä sokeus. Tämä näkökyvyn ”puutos ” pitää huomioida sekä maasto että rataesteiden värien valinnassa. Värihavainto on usein aivan erilainen kuin meillä ihmisillä. Stachurskan tutkimuksessa todettiin, että hevosella on vaikeuksia täysin tummien tai kirkkaiden esteiden näköhavainnossa. Yhtenäinen valo voi aiheuttaa optisen harhan, jolloin esteen koko yliarvioidaan. Heikko valo voi samoin aiheuttaa esteen koon aliarvioimista.

Ympäristön väreillä on valtava merkitys hevosen suorittamisessa. Mikäli kilpailuareenan pohja on nurmea niin hevonen ei erota esim. vihreää tai punaista estettä niin hyvin kuin muita värejä. On todettu, että esteen väri määrittää sekä hypyn muodon, ponnistuskulman ja ponnistusetäisyyden. Valkoinen este tekee pisimmän etäisyyden ponnistuksessa ja kirkkaan sininen suurimman kulmauksen ponnistuksessa. Kirkkaan keltainen este lyhentää laskeutumisetäisyyttä verrattuna esim. oranssiin esteeseen.

Nämä tutkimukset osoittavat, että esteiden värit ovat erittäin tärkeitä, kun huomioidaan tehtävien vaativuutta ja on muistettava, että voi tulla yllättäviä vaikeuksia, kun valitaan väärät väriyhdistelmät ja muodot.

Viime vuosina on myös tutkittu hevosten näkökyvyn puolieroja (laterality). On osoitettu, että hevosella on tunteellisuus eli emootio ja puoliero kulkee käsikädessä, kun hevonen tarkkailee esineitä. Monella hevosella on vasemman silmän puolelta tulevien pelkoreaktioiden mahdollisuudet suuremmat kuin oikealta puolelta tuleviin ärsykkeisiin. Hevonen myös käyttää ennemmin vasenta silmää tarkkaillessaan ihmisiä tai esineitä ympäristössään. Tämä selittää miksi hevonen on helpompi käsitellä toiselta puolelta ja hevosilla on myös nk. ”vahva puoli ”.

Kuuloaisti

Hevoset osoittavat näkyviä reaktioita ääniärsykkeisiin kääntämällä päätään ja molemmat tai vain toisen korvan ääniärsykettä kohti. Hevosten kuuloa tutkittiin vasta 1980 luvulla (Heffner&Heffner) ja yllättävän vähän on sen jälkeen tehty tieteellistä tutkimusta.

Hevonen kuulee alimmillaan 50 Hz ja ihminen noin 20 Hz. Toisaalta hevonen kuulee korkeampia ääniä 33 kHz, ihminen taas 20 kHz. On siis tilanteita, joissa hevonen kuulee ääniä, joita me ihmiset emme kuule. Hevosen tunnelimainen korva antaa 10–20 dB edun kuulon suhteen. Tämän vuoksi pitää muistaa, että hevosen käytös voi muuttua epämieluisaksi tai yllättäväksi korkeiden ääniärsykkeiden takia.

Hevonen on poikkeus isojen nisäkkäiden joukossa, koska se kuulee hyvin korkeat frekvenssit. Tämän ominaisuuden uskotaan olevan saaliseläimelle välttämätön ja se on kehittynyt hevosten alkuperäisen elinympäristön tarpeisiin.

Hevonen osoittaa nk. lateraalista kuuloa ts. ne kääntävät yhden tai molemmat korvat ääntä kohden, kun joko lauman jäsen, naapurit tai vieraat hevoset kutsuvat. Selkeää vasemman korvan hemisfeeristä suosimista on havaittu, ts. oikeaa korvaa käännetään enemmän kohteeseen kuin vasenta korvaa jos kutsu tulee tutulta hevoselta, kun taas vieraiden, ei tunnustettavissa olevien hevosten kutsuun kyseistä puolieroa ei havaittu.

Jos hevonen tunnistaa äänen mutta ei näköhavainnon perusteella ei tunnista hirnuvaa hevosta, hevonen vastaa nopeasti, mutta katsoo tosi pitkään ääntä kohden (nk. mismatch) kuin taas jos hevonen tunnistaa äänen ja näköhavainto on tuttu. Tämä on myös havaittavissa, kun hevoset kohtaavat tuttuja ihmisiä. Hevoset katsovat pidempään ja nopeammin ihmistä kohti, kun ääni ei ole tunnistettavissa. Hevonen myös kertoo lauman jäsenille näillä signaaleilla, onko kyseessä tuttu tai vieras yksilö.

Hevonen pystyy siis aivoissaan integroimaan multisensorisesti (monen aistin yhteisvaikutus) tutun ihmisen.

Hevonen tunnistaa oman tutun ihmisen äänen perusteella, vaikka näköhavainto puuttuu ja sama pätee lajitovereihin. Osa hevosista reagoi voimakkaasti joutuessaan eroon toisista hevosista ja hirnuvat toisilleen vaikka näköyhteys puuttuu. Hevosten välinen arvojärjestys määrittää mahdollisen eroahdistuksen voimakkuuden ja sen kumpi yksilö reagoi voimakkaammin.

Mitä ei tiedetä vielä, on hajuaistin merkitys näissä tilanteissa. Hajuaistilla on suuri merkitys yhdistettynä näköhavaintoon, mutta näiden aistien yhteisvaikutusta pitää vielä tutkia.

Kuulon heikkeneminen

Ikääntyminen heikentää kuuloa monella eläinlajilla. Hevosilla on havaittu 15-18 vuoden iässä vähemmän reaktioita ääniärsykkeisiin kuin nuoremmilla hevosilla (5-9 v). Tällä hetkellä ei ole saatavissa tutkimustietoa iän vaikutuksesta kuuloon, vaikka on monta tutkimusta, joissa kuulon merkitystä on painotettu. Kuulon heikkenemistä hevonen kompensoi esim. näön avulla ja päivän rutiinit oppineena käyttäytyy melko normaalisti. Osittaista kuulon heikkenemistä on vaikea tutkia, mutta hevosten kanssa työskentelevien on muistettava, että kuulo heikkenee iän myötä. Vanha hevonen ei välttämättä kuule esim. ratsastajan tai hevosen kanssa töitä tekevän ihmisen käskyjä. Hevosella voi heikentyneen kuulon takia myös olla vaikeuksia laumassa kun joko korkeat tai matalat äänet eivät kuulu kuten aikaisemmin .

Geneettiset kuuroutumiset.
Määrätyt värimuunnokset hevosilla kytketään kuurouteen. Amerikan paint hevosella ja pintolla, joilla nk. sulas white (paljon valkoista päässä, raajoissa, rungossa, siniset silmät ja vaalean punainen iho jne.), on epäilty olevan kuurouden kanssa yhteydessä, kuitenkaan tätä ei ole osoitettu varmaksi kaikissa roduissa. Geneettistä kuulon alenemaa pitää tutkia enemmän kaikissa hevosroduissa.

Äänen vaikutus

Melu on kova ääniärsyke tai häiritsevä ääni ja tiedetään, että kova ääni aiheuttaa stressiä sekä fysiologista ja/tai psykologista käytösmuutosta sopeutua ulkoisiin ärsykkeisiin. Jatkuva melu vaikuttaa negatiivisesti eläinten hyvinvointiin. Esim. tuulivoimamyllyjen tiedetään aiheuttavan ääntä. joka on vahingollinen hevosille.

On tehty hyvin vähän tutkimuksia, joissa hevosen reaktiota eri musiikille/äänelle on voitu todentaa. Neveux et al. osoittavat tutkimuksessaan, että klassinen musiikki vähensi stressiä hevosella lyhyen kuljetuksen tai esim. kengityksen aikana. Tämä osoittaa sen, että taustamusiikilla on merkitystä hevosen ympäristössä.

Kitaramusiikilla on osoitettu olevan positiivinen vaikutus hevosen ympäristöön ja etenkin jos sen avulla pystytään vähentämään muuta meteliä hevosten ympäristössä.

Moni ratsastaja ja valmentaja väittävät, että hevoset pystyvät rytmittämään liikkumistaan musiikin tahdissa. Tätä ei kuitenkaan ole todistettu tieteellisesti ja tutkimuksia tämän suhteen kaivataan.

Nykyään talleissa käytetään ultraääntä tuottavia jyrsijäloukkuja ja osa näistä tuottaa ääntä, jonka hevonen kuulee ja kokevat äänen stressaavana ja häiritsevänä.

Nykyajan eri lajien kilpailusäännöissä kielletään esim. kunnollisten korvahuppujen ja korvatuppojen käyttö samaan aikaan kun kilpailualueella tuotetaan kovaa häiritsevää musiikkia ja meteliä, jotka ovat omalta osaltaan aiheuttamassa hevosille kärsimystä ja stressiä. Meidän hevosia harrastavien pitää suhtautua paljon vakavammin tähän seikkaan kuin tällä hetkellä tehdään. Meidän tehtävämme on pitää hevosten hyvinvointi ensisijaisesti tärkeimpänä asiana ja sen avulla osoittaa, että hevosurheilu on eettisesti oikeanlaatuista ja pystyy puolustamaan paikkansa yhteiskunnassa.

Artikkelin suomennoksen ja yhteenvedon kirjoittanut ELL Eva Einola-Koponen

Artikkeli on lyhennelmä ja suomennos englanninkielisestä artikkelista
Sensory Abilities of Horses and Their Importance for Equitation Science, Veterinary Science 09.09.2020

eva einola koponen

ELL Eva Einola-Koponen, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri,
oftalmologian erikoistutkinto