Azura ja syvä silmähaavauma

Hevosilla syvien vakavien silmähaavaumien hoito on pitkäjänteistä hoitoa, jossa omistajalla on suuri rooli kotona lääkitä silmää tiheästi, jotta silmän sisällä pysyy yllä riittävän korkea pitoisuus antibioottia jolla saadaan silmän tulehdus hallintaan. 

Azura oli saanut haavautuman  silmäänsä  sarveiskalvon alaosaan luultavasti    oksan / kuivan heinän, tai muun pistävän esineeen  seurauksena. Hoitoon hakeuduttiin heti kun silmä havaittiin laitumella olevan punoittava ja silmä oli vuotava ja rähmivä ja hevonen piti silmää kiinni. Silmän hoito aloitettiin silmäantibioottitipat, sienilääke ja silmäterää laajentava lääke jotka olivat nestemäisessä muodossa jolloin ne kulkeutuu paremmin sarveiskalvon läpi. Lisäksi   aloitettiin tulehduskipulääke suun kautta vähentämään kipua ja silmän sisäistä tulehdusreaktiota. Hevoselle asetettiin myös silmälääkitystä helpottamiseksi nk. silmäkatetri, jonka avulla kipeään silmään ei tarvitse  koskea ja  myös hoitohygienia on parempi. Tilanne oli äärimmäisen vakava, ja ensimmäiset viikot koko hoitotiimi oli huolestunut siitä saadaanko tilanne hallintaan vai joudutaanko silmänpoistoleikkaukseen.

Azuran omistaja kävi alkuun 2 h välein lääkitsemässä hevosen silmää, ja 4 viikon kuluttua  silmälääkityksien väliä  pystyttiin pidentämään  4 tuntiin.  Kaiken kaikkiaan silmää lääkittiin 7,5 viikon ajan ja omistajan laskujen mukaan 1300 tiputusta. Klinikkakäyntejä tämän jakson aikana oli useita.

Omistaja Elisa Merivirta teki uskomattoman työn yhdessä henkilökuntansa ja ystäviensä kanssa, ja tämä palkittiin kauan odotetuilla hyvillä uutisilla tällä viikolla silmäkontrollissa kun tapahtumasta oli 11 viikkoa.  Tapaturmasta on enää muisto pienen harmaan arven muodossa, sarveiskalvo on muuten kirkas ja turvotus sarveiskalvolta on hävinnyt. 

Vakavien silmävaurioiden hoidossa tärkeintä on nopea hoitoon pääsy ja hoidon aloittaminen ja tiheä seuranta, toisin sanoen tiivis yhteistyö hoitavan eläinlääkärin ja omistajan välillä,  jolloin usein vältytään silmänpoistoleikkaukselta.

Kiitämme omistajaa että saimme jakaa tämän tarinan, ja toivomme hyvää jatkoa Prinsessa Azuralle joka nykyisin on sitä mieltä ettei silmiin tarvitse millään lailla katsoa ilman rauhoitusta koska hänen mielestä niitä on ihan riittämiin katseltu.