Rhodococcus equi -bakteerin aiheuttama paiseinen keuhkotulehdus on yksi tärkeimmistä varsojen sairauksista. Varsat sairastuvat yleisimmin 4-12 viikon iässä mutta tautia esiintyy noin 3 viikon – 5 kuukauden ikäisillä varsoilla. R. equi on maaperäbakteeri ja se kasvaa parhaiten kuivassa lannansekaisessa maaperässä 30oC:ssa. Taudin merkitys todennäköisesti kasvaa Suomessa kuumien ja kuivien kesien johdosta. R. equi- infektoituneiden varsojen uloste voi saastuttaa laitumia. Merkittävin infektioreitti ja pääsyy varsan keuhkotulehdukseen on bakteeria sisältävän pölyn hengittäminen.
Oireet voivat olla vaikeita havaita taudin alkuvaiheessa sillä tauti leviää hitaasti. Varsalla on merkittävä kyky peittää oireita. Jopa vakavasti sairaat varsat voivat imeä ja käyttäytyä normaalisti. Varhaisena oireena on yleensä vain lievä kuume ja/tai lievä hengitystiheyden nousu, kun varsa stressaantuu esimerkiksi käsittelystä tai se liikkuu enemmän. Taudin edetessä varsa on väsynyt, kuumeinen, syömätön, hengittää tiheästi ja sillä voi olla hengitysvaikeuksia. Kaikki varsat eivät siis yski ja yskä ja sierainvuoto ovatkin vaihtelevia löydöksiä sairastuneilla varsoilla.
Tauti on monimuotoinen. Suolistotulehdus voi ilmetä varsoilla bakteeria sisältävän lannan nielemisen seurauksena. Taudin suolistomuotoa on noin 50 % keuhkotulehdukseen sairastuneista varsoista. Suuri osa varsoista ei kuitenkaan oireile suoliston sairauteen viittaavasti ja ainoa havaittava ongelma voi olla varsan heikko kasvu ja nuutuneisuus. Oireina voivat olla myös ripuli, painon menetys, ähkyoireet, kuume, syömättömyys ja apeus.
Bakteeri voi aiheuttaa myös luussa kasvulinjan tulehduksen ja paiseita tai niveltulehduksen. Varsa voi ontua ja olla kivulias. Takapolvi- ja kinnernivel tulehtuvat yleisimmin. Myös ns. immunologista moniniveltulehdusta esiintyy noin 30 % sairastuneista varsoista. Näissä ei-septisissä tulehduksissa nivelten täyttymisen aste vaihtelee ja suurimmassa osassa tapauksista ontumista ei ilmene tai se rajoittuu jäykkyyteen.
Sairauden varhainen toteaminen on tärkeää. Jos keuhkotulehdus havaitaan vasta myöhäisvaiheessa, on hoito vaikeaa, koska keuhkot ovat jo tuhoutuneet paiseiden vuoksi. Varsan huolellinen yleistutkimus ja päivittäinen tarkkailu on tärkeää. Ultraäänitutkimuksella arvioidaan varhaisia keuhkomuutoksia ja röntgenkuvauksella keuhkomuutosten vakavuutta ja vastetta hoitoon. Diagnoosi varmistetaan keuhkolima- ja verinäytteistä. Fibrinogeeniarvo on verinäytteissä yleensä selvästi kohonnut ja myös veren valkosolupitoisuus on korkea paiseisessa keuhkotulehduksessa.
Todennäköisesti kaikki hevostilat ovat infektoituneita R. equi -bakteerilla. Taudin esiintymistiheys eri tiloilla kuitenkin vaihtelee suuresti. Vielä ei tiedetä, mistä erot varsojen sairastumisessa johtuvat. Vaikka varsojen elimistön puolustusvaste on puutteellinen ensimmäisten elinviikkojen aikana ja varsat voivat tällöin sairastua helpommin, suurimmalla osalla varsoista on kyky kehittää suojaava puolustusvaste R. equi -infektioille. Tietyt varsat voivat olla jostain syystä herkempiä saamaan taudin. Tammojen ja/tai varsojen suuri tiheys sekä vaihtuvuus ovat selvästi yhteydessä taudin ilmenemiseen. Se, kuinka monta vuotta hevostilalla on ollut kasvatustoimintaa, ei näytä olevan yhteydessä R. equi -bakteerin aiheuttamiin infektioihin. Laitumien kierto ja hoitaminen ehkäisee pölyämistä ja bakteeria sisältävän pölyn hengittämistä keuhkoihin.
Keuhkotulehdusta voi lisäksi ennaltaehkäistä siivoamalla tarhat ja laitumet säännöllisesti ja näin vähentää ympäristön saastumista lannalla.
Varhainen diagnoosi ja hoito parantaa varsan ennustetta. Taudin ensisijainen antibioottilääkitys on ollut pitkään erytromysiini-rifampisiiniyhdistelmälääkitys, mitä ennen tautiin kuolleisuus oli jopa 80%. Tämän lääkityksen ongelmana on annostelu suun kautta useamman kerran päivässä ja sivuvaikutukset. Erytromysiini voi aiheuttaa varsan emälle ja muille aikuisille hevosille vaarallisen ripulin. Siksi on erittäin tärkeää, ettei lääkettä pääse muiden hevosten suuhun, vesiastiaan laitumella jne. Varsan turpa on esimerkiksi pyyhittävä huolellisesti joka lääkityksen jälkeen.
Uusien lääkkeiden, atsitromysiinin ja klaritromysiinin annokset ja sivuvaikutukset ovat pienemmät ja lääkeannosteluvälit ovat pidemmät. Klaritromysiinin ja rifampisiinin yhdistelmälääkitys on uusimpien tutkimusten myötä todettu tehokkaimmaksi lääkitykseksi varsojen R. equi -infektioiden hoidossa. Lääkityksen kesto vaihtelee 2-12 viikkoon riippuen taudin vakavuudesta. Varsan kontrollitutkimukset ovat tärkeitä ja niiden avulla seurataan hoitovastetta; kliinisiä oireita, fibrinogeenin ja valkosoluarvojen normalisoitumista sekä keuhkomuutosten lieventymistä röntgen- ja ultraäänitutkimuksissa.
Tulehduskipulääkkeitä voidaan käyttää kuumeen alentamisessa ja varsan ruokahalun parantamisessa, jos varsa on apea eikä syö. Kipulääkekuuri on mahdollisimman lyhyt ja mahansuojalääke annetaan samanaikaisesti. Jotkut vakavasti sairaat varsat vaativat tehohoitoa hevossairaalassa. Varsat, joilla on bakteerin aiheuttama niveltulehdus tai luun kasvulinjan paiseinen tulehdus, tarvitsevat usein myös aggressiivista kirurgista paikallishoitoa. Immunologisessa moniniveltulehduksessa nivelten täyttyminen vähenee yleensä itsestään samalla kun keuhkotulehdus paranee, joten nivelten paikallishoito ei ole tässä tarpeen tulehduksen ollessa ns. steriili.
Varsojen toipuminen ja selviämisennuste vaihtelevat. Jos varsalla on hengitysvaikeuksia ja vakavia keuhkopaisemuutoksia, on ennuste huonoin. Lisäksi yksikin keuhkojen ulkopuolinen löydös huonontaa selvästi varsan ennustetta. Varsan ennustetta voi kuitenkin olla vaikea arvioida löydöksistä huolimatta, koska varsat vastaavat hoitoon eri tavoin. Vakavasta taudista toipuneista varsoista kilpailee pienempi osa kuin mitä ikäluokasta keskimäärin, mutta hevosten keskimääräisessä suorituskyvyssä ei ole eroa.
Varsojen hoitaminen kannattaa ja ennuste on hyvä, jos hoito aloitetaan ajoissa. Hoito on työlästä ja kallista, mutta toipuneilla varsoilla on hyvät mahdollisuudet normaaliin elämään sekä hyvään suorituskykyyn kilpailuissa. Tarkka varsan oireiden havainnointi ja nopea puuttuminen ovat tärkeitä. Varsan lievätkin oireet on otettava vakavasti ja pyydettävä eläinlääkäri katsomaan varsaa. Erityisen tarkkana on oltava sen jälkeen, kun pikkuvarsa on käynyt emänsä mukana esimerkiksi siittolassa.
Artikkelin kirjoittanut: ELL Minna Viitasaari, Eläinklinikka Anivet, Turku