Kiropraktiikka on manuaalista terapiaa, jota voidaan käyttää useiden terveys- ja suoritusongelmien hoidossa. Kiropraktiikka keskittyy selkärangan biomekaaniseen toimintahäiriöön ja sen vaikutuksiin koko hermostoon.
Kiropraktiikka ei korvaa perinteistä eläinlääketiedettä. Se kuitenkin tarjoaa lisää mahdollisuuksia diagnostisoida ja hoitaa selkärangan ongelmia sekä biomekaanisesti tähän liittyviä lihas- ja luustoperäisiä ongelmia. Kiropraktiikan avulla voidaan usein helpottaa akuutit tai krooniset kipusyndroomat sekä tunnistaa kiputilojen aiheuttaja.
Hevosen selkäranka on hyvin monisäikeinen rakenne, jossa on luita, nivelsiteitä, lihaksia ja hermoja. Selkäranka on mukana koko elimistön toiminnassa.
Se toimii
Selkärankaan kiinnittyy suunnaton määrä lihaksia, joiden avulla ranka liikkuu. Yksittäisten nikamien liikkuvuus on hyvin pieni, mutta selkä ja niskaranka muodostavat kokonaisuutena hyvin liikkuvan rakenteen. Selkäydin sijaitsee nikamien keskellä olevassa kanavassa. Hermot tulevat selkäytimestä pareittain. Nämä spinaalihermot lähtevät pienistä nikamien väleissä olevista aukoista (intervertebral foramen IVF). Hermot huolehtivat tiedonkulusta aivojen, selkäytimen, elinten, lihasten ja muiden elimistön rakenteiden välillä. Keskushermosto tarkkailee ja valvoo kaikkea elin- ja kudostoimintaa, ja tieto kulkee vain, mikäli reitit ovat kunnossa ja toimivat.
Kiropraktiikassa lyhenne VSC (Vertebral Subluxation complex) tarkoittaa nikaman toimintahäiriötä tai fasettinivelen rajoittunutta liikkuvuutta. Jos hevosella on VSC, selkärangan normaali liikkuvuus ja joustavuus heikkenevät tai häviävät. Tämä johtaa jäykkyyteen ja lihasjännityksiin. Kahden nikaman välisen liikkuvuuden väheneminen tai muuttuminen vaikuttaa hermoratoihin, jotka kulkevat näiden nikamien välisistä aukoista (IVF intervertebral foramen). Toiminnan häiriintyessä hermojen välittämän tiedonkulun muuttuminen johtaa elintoimintojen, lihasten toiminnan ja koordinaation häiriintymiseen.
Jokainen liike, hännän pieni heiluttaminen tai piaffin suorittaminen kouluratsastuksessa vaatii suuren määrän lihastoiminnan synkronointia. Jos lihasten toimintaa ohjaavien hermosäikeiden toiminta häiriintyy, seuraa eriasteisia koordinaatio-ongelmia. Pienet häiriötilat voivat ehkä vain estää hevosen huippusuorituksen. Koordinaatiohäiriön seurauksena tulevat virheliikkeet taas vaurioittavat muita raajan niveliä ja jänteitä sekä nivelsiteitä. Hevonen, jolla on VSC eli nikamien välisen liikkuvuuden häiriötila muuttaa liikkumistaan ja kehon asentoa välttääkseen kipua. Tästä seuraa mekaanisia jännitteitä rangan muihin osiin ja raajoihin, ja sen seurauksena hevosen fysiikka ja suorituskunto heikkenevät.
Hevoset altistuvat päivittäin tilanteille, jotka voivat altistaa fasettinivelten toimintahäiriöille selkärangassa. Esim traumat; jossa hevonen liukastuu tai jopa kaatuu, pitkät kuljetukset ym.
Hevoset, joilla on fasettinivellukkoja (VSC), voivat oireilla monella eri tavalla. Kipu on kuitenkin yleisin oire. Hevonen näyttää kivun kehon asennon muuttamisella tai kieltäytymällä työstä. Kipureaktio muuttaa hevosen liikeratoja ja raajojen asentoja. Tästä taas seuraa muita ongelmia kuten niveliin kohdistuvat muutokset.
Seuraavat oireet ovat tyypillisiä:
Selkänikamien fasettilukkotilat vaikuttavat lihasten koordinaatioon ja hevosen liikkuvuuteen. Suorituskyky alenee.
Näkyviä oireita ovat
Nikamalukot estävät tiedonkulkua nikamien välisistä aukoista kulkevista hermoradoista selkäytimestä muualle elimistöön. Koska informaation pitää kulkea ihoon, rauhasiin, verisuoniin jne. voidaan havaita seuraavanlaisia neurologisia muutoksia:
Kun diagnoosi on varmistettu, kiropraktiikkaan koulutettu eläinlääkäri pyrkii korjaamaan selkärangan virheliikkeitä ja asentoa sekä palauttamaan nivelten liikkuvuuden.
Asentoa oikaistaan nopealla, lyhyellä painalluksella nivelten liikkeen suuntaisesti. Tämä on täsmällinen, hyvin nopea liike, jossa käytetään hyvin vähän voimaa. Hoito liikuttaa kohdeniveltä normaalin liikeradan yli rikkomatta anatomisen kestävyyden rajoja. Kädet laitetaan suoraan ongelmanikaman päälle (joka on aikaisemmin määritelty tutkimuksessa). Vain toimintahäiriöisiä nikamia käsitellään. Vaikka hevosten selkärangan päällä on paljon lihasmassaa, selkärangan nikamavälit ovat joustavia eikä niiden käsittelyssä juurikaan tarvita voimaa. Nivelsiteet eivät kärsi, kun käytetään oikeaa tekniikkaa.
Selkärangan ”suoristaminen” hännästä tai jaloista vetämällä on ”epätäsmällisempi” hoito, koska se vaikuttaa myös moniin muihin niveliin ennen kuin vaikutus yltää todelliseen ongelmakohtaan (esim. takajalkaa vipuna käytettäessä liike vaikuttaa myös vuohisniveleen, kintereeseen, takapolveen ja lonkkaniveleen). Epätäsmällinen käsittely voi väärin toteutettuna vahingoittaa nivelsiteitä ja niveliä. On tärkeää suosia turvallisia hoitomenetelmiä.
Täydellinen raajojen nivelten ja leukanivelen kiropraktinen hoito sisältää sekä tutkimuksen että tarvittavan hoidon.
Miten monta hoitoa hevonen tarvitsee?
Kysymykseen ei ole yleistä vastausta: jokainen tapaus on arvioitava yksilöllisesti, potilaskohtaisesti. Useimmiten ongelman poistamiseen tarvitaan enemmän kuin yksi hoitokerta. Kiropraktisen hoidon tavoitteena on vahvistaa liikkuvuutta ja hoitaa selkärangan neurologista häiriötilaa. Sen jälkeen lihasten ja nivelsiteiden tehtävänä on tukea selkärankaa ja säilyttää uusi, korjattu asento. Prosessia ja kiropraktikon roolia siinä voi verrata hampaiden oikomiseen ja hammaslääkärin tehtävään. Hammaslääkäri asettaa oikomisraudat hampaisiin, säätää ja korjaa niiden asentoa säännöllisesti, kunnes hampaiden asento on oikea. Kiropraktikko sopeuttaa selkärankaa palauttaakseen nivelten normaalin liikkuvuuden. Toimenpide voidaan joutua toistamaan useita kertoja ennen kuin keho on sopeutunut normaaliin liikkeeseen ja lihakset ja nivelsiteet tukevat ja ylläpitävät tätä liikettä.
Useimmilla hevosilla näkyy selkeää paranemista jo 1 – 4 hoitokerran jälkeen. Kroonistuneet ongelmat vaativat usein pitkäaikaisempaa hoitoa, kun taas akuutit ongelmat saattavat ratketa nopeammin.
Miten selkäongelmia tunnistetaan?
Kiropraktikkoeläinlääkäri on koulutettu tunnistamaan ja hoitamaan nikamaongelmia. Myös ratsastajat, valmentajat ja omistajat voivat tarkkailla hevostensa selkärangan mahdollisia ongelmia. Selkärangan tutkiminen on myös ostotilanteessa yhtä tärkeää kuin tutkia hevosen jalat.
Ristiluu-suoliluu nivel eli SI-nivel liitää lantion sekä takajalat luulliseen selkärankaan ja toimii näin ollen merkittävänä kehon voimansiirtoyksikkönä. Nivelen muodostaa nimensä veroisesti lantion suoliluu ja selkärangan jatkeena oleva ristiluu. Itse nivel on muodoltaan laakea/litteä, ja sen ympärillä on kolme tärkeää jännettä (dorsaalinen-, ventraalinen – ja interrosseus jänne). Jänteiden lisäksi lantiota ympäröivät lihakset ovat merkittävässä asemassa SI-alueen ja selkärangan toiminnassa. Hevosen kaatuessa kesken vauhdin – kohdistuu lantion alueelle valtavat voimat, joiden seurauksena voi syntyä pehmytkudosten revähtymiä sekä pahimmassa tapauksessa luunmurtumia. SI-alue voi kipeytyä myös muualla sijaitsevan kivun seurauksena. Vanhemmilla hevosilla voi esiintyä nivelrikkomuutoksia SI- nivelessä.
Lyhentynyt takajalkojen liike, hankaluudet laukannostossa ja laukkatyöskentelyssä (erityisesti liinassa). Laukkaongelmat voivat ilmetä esim. ristilaukkana tai ns. pupu-laukkana. Ratsastajan selkään hevosen takapään työskentely/työntö voi tuntua heikentyneen, eli moottori tuntuu tehottomalta. On tavallista, että satulaan liike tuntuu huonommalta kuin miltä se näyttää ulospäin. SI-alueen kipu harvoin ilmenee ontumana. Yleisempää on, että se ilmenee lievä asteisena suorituskyvyn heikkenemisenä. Hevonen voi olla hankala kengittää (haluton pitämään takajalkoja koukistettuna), hevonen voi pukitella ratsastettaessa, sekä se voi olla haluton hyppäämään esteitä. Kaatumisen seurauksena alkanut voimakas liikkumishaluttomuus, lantion toispuoleisuus, turvotus sekä kipu – voivat olla oireita lantioon kohdistuneesta traumasta.
Diagnoosi vaatii muiden oireita aiheuttavien syiden poissulkemista, joka tapahtuu esitietojen, kliinisen tutkimuksen sekä ontumatutkimukseen perusteella. Perusteelliseen ontumatutkimukseen liittyvin puudutuksin suljetaan pois muut mahdolliset oireiden aiheuttajat. SI- alueen puuduttamista ei suositella – koska SI-alueen läheisyydessä sijaitsevan hermon puutuminen voi viedä hevosen takapään hallinnan ja kävelykyvyn hetkellisesti.
SI- nivelen tutkiminen tapahtuu klinikalla peräsuolen kautta tehtävällä ultraäänitutkimuksella. Alueen lihas- ja jännevaurioiden, sekä luisten alueiden diagnosointi tapahtuu osin ultraäänitutkimuksella, osin peräsuolen kautta ja osin pinnallisesti. Röntgen tutkimuksen mahdollisuudet alueella ovat rajalliset.
Karkeasti SI-alueen traumat voidaan jakaa kahteen. Ensisijainen traumatyyppi on ns. suora trauma (kuten kaatuminen), josta voi seurata lantion lihasten tai jänteiden venähdys- tai repeämä, tai jopa luunmurtuma. Toissijaisena traumana voidaan pitää tilannetta – jossa SI-alueen kudokset kipeytyvät muualla olevan kivun tai vamman seurauksena.
Voimakkaasti SI- alueelta kipuilevalle hevoselle eläinlääkäri voi suosittaa lepoa, erityisesti jos oireet ovat alkaneet akuutisti (esim. taustalla on kaatuminen tai muu vastaava tilanne). SI-alueen pehmytkudosvaurio tai luunmurtuma voi aiheuttaa lanneseudun epästabiiliutta, jonka vuoksi liikutusta ei suositella. Hoito aloitetaan 30-60 vrk levolla, johon yhdistetään kivunlievitys sekä suolistoa tukevat valmisteet.
Jos hevonen kävelee hyvin, sen voi tarhata pieneen pitäväpohjaiseen sairastarhaan. Karsinalevossa olevan potilaan karsinan tulisi olla riittävän suuri ja pohjan pitävä, sillä kivuliaasta vammasta kärsivän hevonen tarvitsee enemmän tilaa noustessaan ylös.
Toissijaisesti oireilevien hevosen oireet voivat olla hyvin vaihtelevat. Perusteellisella ontumatutkimuksella pyritään löytämään ja hoitamaan alkuperäinen ontuman syy (esim. hankosidevaurio). Samassa yhteydessä voidaan hoitaa myös toissijaisesti oireileva alue. Tasaisessa liikutuksessa olevan hyvä kuntoisen hevosen SI-nivelen nivelrikon oireet voivat tulla näkyviin vasta toissijaisen kivun yhteydessä. SI-nivelen nivelrikkoa esiintyy yleensä vanhemmilla hevosilla, erityisesti kookkaammilla koulu- tai estehevosilla. SI-nivelen nivelrikosta kärsivät hevoset hyötyvät tasaisesta liikunnasta ja hyvistä lämmittelyistä. Lepopäivien jälkeen ne ovat monesti selvästi huonompia. Aika ajoin ne voivat tarvita kivunlievitystä.
Lantion luunmurtumien kuntoutus ja hoito riippuu paljolti murtuman laajuudesta sekä sijainnista. Kuntoutusohjelma laaditaan aina tapauskohtaisesti.
Kuntoutuksen pitkän tähtäimen tavoitteena on ylläpitää ja/tai saavuttaa vahva ympäröivä lihaksisto, joka tukee vaurioalueen epästabiiliutta ja helpottaa kipua. Tärkeässä osassa pidetään kehoa kannattelevien ns. core lihasten, eli selkä-, vatsa – ja lantion lihasten voimistamista.
Pehmytkudosvauriosta kärsivien kuntoutukseen sopivat esim. juoksuttaminen (joustoshampooneilla muodon hakeminen), vesikävely, käyntiväistöt sekä ravipuomit. Niiden avulla hevosta kannustetaan ylläpitämään normaalia takajalkojen liikerataa, mikä puolestaan vahvistaa yläraajan ja lantion pehmytkudoksia.
Ylämäki- sekä alamäki työskentelyllä voidaan aktivoida lantion-, pakaran- sekä reiden lihaksistoa. Ylämäessä aktivoituu mm. gluteus medius -lihas (kiinnittyy SI-niveleen), alamäessä ja peruuttaessa aktivoituvat (mm. iliac ja psoas lihakset). Peruutus harjoitukset voidaan aloittaa maasta käsin (pää alhaalla, alkuun max. 10- 15 askelta).
Kun hevosen kipu on hallinnassa, oheen voi lisätä fysioterapiasta tuttuja venytyksiä Selkälihaksien vahvistamisella (mm. multifidus) on positiivisia vaikutuksia myös SI-alueelle (liittyy SI-nivelen nivelkapseliin). * Katso porkkanavenytys ohjeet!
SI-alueen hoidossa käytetään usein paikallista kortisonilääkitystä, joka lievittää kipua. Lääkitys tehdään steriilisti ultraääniohjauksessa. Anivetin eläinlääkärit tekevät SI- alueen lääkityksiä ainoastaan klinikalla, sillä talliolosuhteissa ei voi taata riittävän puhtaita olosuhteita. Kortisoni lääkityksestä saavat apua erityisesti hevoset, joilla on kivun vuoksi hankaluuksia liikkua symmetrisesti. Lääkityksen avulla tavoitellaan tilannetta, jossa hevonen oikein liikkuessaan vahvistaa itse lihaksistoaan.
Pistoshoidon jälkeen hevonen on tallissa noin vuorokauden, haava alue suojattuna likaantumiselta. Hevosta voi kävelyttää maasta käsin.
Ensimmäinen 1,5 viikon ajan hevosta liikutetaan rauhallisesti käynnissä (porkkanaharjoitteet, peruutus maasta käsin, ympyrät, puomit). Sen jälkeen aloitetaan ravaaminen 5 min harjoitteilla (pitkä ohja, ratsastetaan eteen ja alas), kuormitusta asteittain lisäten. Noin 6-7 viikon kuluttua palataan edellisen kaltaiseen liikuntaan.
SI-alueen nivelrikosta kärsivät hevoset voivat saada apua myös bifosfonaatteista, jotka palauttavat ns. normaalin tasapainon luun resorption ja uudelleen muovautumisen välillä. Valmisteesta hyötyvät myös pitkässä karsinalevossa olevat murtumapotilaat.
Alueen kivun lievityksessä käytetään myös mesoterapiaa. Siinä injektoidaan kortisonia sekä puudutusainetta nahan alle useaan eri kohtaan pistemäisesti. Lääkityksen jälkeen seuraavat kaksi päivää hevosta liikutetaan liinassa, ilman satulaa tai ratsastajaa. Sitä seuraavat kaksi päivää liikutetaan kevyesti, viidentenä päivänä palataan normaaliin liikuntaan.
Alueen pehmytkudosvaurioista kärsivät voivat saada vesikävelyn lisäksi apua shockwave hoidosta (jänteet) sekä laser terapiasta (lihakset, jänteet).
Kortisonilääkityksen apu on lyhyt kestoinen, jonka vuoksi kuntoutuksen voimistavien harjoituksen osa on merkittävä pitkällä tähtäimellä.
Lähteet:
The International Society of Equine Locomotion Pathology Live Stream Module; The Pelvis 2021
Suomen eläinlääkäripraktikot-ry:n koulutuspäivät 2016. Hevoset: Selän ja lantion alueen ongelmat ja fysioterapia. Denoix., J.M.
http://www.newmarketequinehospital.com/sacroiliac-disease-horse/
Hevosilla syvien vakavien silmähaavaumien hoito on pitkäjänteistä hoitoa, jossa omistajalla on suuri rooli kotona lääkitä silmää tiheästi, jotta silmän sisällä pysyy yllä riittävän korkea pitoisuus antibioottia jolla saadaan silmän tulehdus hallintaan.
Azura oli saanut haavautuman silmäänsä sarveiskalvon alaosaan luultavasti oksan / kuivan heinän, tai muun pistävän esineeen seurauksena. Hoitoon hakeuduttiin heti kun silmä havaittiin laitumella olevan punoittava ja silmä oli vuotava ja rähmivä ja hevonen piti silmää kiinni. Silmän hoito aloitettiin silmäantibioottitipat, sienilääke ja silmäterää laajentava lääke jotka olivat nestemäisessä muodossa jolloin ne kulkeutuu paremmin sarveiskalvon läpi. Lisäksi aloitettiin tulehduskipulääke suun kautta vähentämään kipua ja silmän sisäistä tulehdusreaktiota. Hevoselle asetettiin myös silmälääkitystä helpottamiseksi nk. silmäkatetri, jonka avulla kipeään silmään ei tarvitse koskea ja myös hoitohygienia on parempi. Tilanne oli äärimmäisen vakava, ja ensimmäiset viikot koko hoitotiimi oli huolestunut siitä saadaanko tilanne hallintaan vai joudutaanko silmänpoistoleikkaukseen.
Azuran omistaja kävi alkuun 2 h välein lääkitsemässä hevosen silmää, ja 4 viikon kuluttua silmälääkityksien väliä pystyttiin pidentämään 4 tuntiin. Kaiken kaikkiaan silmää lääkittiin 7,5 viikon ajan ja omistajan laskujen mukaan 1300 tiputusta. Klinikkakäyntejä tämän jakson aikana oli useita.
Omistaja Elisa Merivirta teki uskomattoman työn yhdessä henkilökuntansa ja ystäviensä kanssa, ja tämä palkittiin kauan odotetuilla hyvillä uutisilla tällä viikolla silmäkontrollissa kun tapahtumasta oli 11 viikkoa. Tapaturmasta on enää muisto pienen harmaan arven muodossa, sarveiskalvo on muuten kirkas ja turvotus sarveiskalvolta on hävinnyt.
Vakavien silmävaurioiden hoidossa tärkeintä on nopea hoitoon pääsy ja hoidon aloittaminen ja tiheä seuranta, toisin sanoen tiivis yhteistyö hoitavan eläinlääkärin ja omistajan välillä, jolloin usein vältytään silmänpoistoleikkaukselta.
Kiitämme omistajaa että saimme jakaa tämän tarinan, ja toivomme hyvää jatkoa Prinsessa Azuralle joka nykyisin on sitä mieltä ettei silmiin tarvitse millään lailla katsoa ilman rauhoitusta koska hänen mielestä niitä on ihan riittämiin katseltu.
Hevosen aistit ja niiden tärkeä merkitys hevosten ja ihmisten kanssakäymisessä.
(Sensory Abilities of Horses and Their Importance for Equitation Science)
Veterinary Science 09.09.2020 Maria Vilain Rörvang, Birthe L. Nielsen, Andrew Neil
Näkö-, kuulo-, haju- ja makuaisti sekä kosketus koskettavat ja vaikuttavat kaikkiin selkärankaisiin. Näiden aistien avulla eläin saa informaatiota ympäristöstään. Se, miten tämä informaatio järjestetään, tulkitaan ja koetaan, on havainnointia. Näiden aistien tutkiminen ja tulkitseminen ja vaikutus eläinten käytökseen ovat ensisijaisen tärkeitä ei vain käyttäytymistieteelle vaan ennen kaikkea eläinten hyvinvoinnille.
Hevonen ja ihminen jakavat nämä viisi tärkeää aistia, mutta ne ovat erilaisia ja siksi hevonen kokee ympäristönsä eri tavalla kuin ihminen. Näiden erojen tunnistaminen on erittäin tärkeää ja ne tulee huomioida, kun hevosen elinympäristössä tapahtuu muutoksia. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on tuoda esille nykyiset tiedot hevosen aisteista.
Tässä käsitellään käytännön asioita ja tarkoitus on myös minimoida tapaturmien riski hevosten ja ihmisten kanssakäymisessä. Hevosten hyvinvoinnin vaaliminen on ainoa tapa vastata hevosurheilun ulkopuolella olevan yleisöltä tulevan urheilun kritiikkiin ja valmennus- sekä kilpailumenetelmien kyseenalaistamiseen.
Käyttäytymistiede tutkii objektiivisesti ja tieteeseen perustuen hevosten hyvinvointia kanssakäymisessä ihmisten kanssa valitsemalla valideja tutkimusmenetelmiä.
Vaikka hevoset ovat yksi ympäristöönsä suhtautuvista tarkkanäköisimmistä eläinlajeista, hevosten aisteja on tutkittu yllättävän vähän ja pääasiassa tutkimuskohteet ovat olleet kuulo- ja näköaisti, kun taas hajuaistia ja kosketusaistia on tutkittu hyvin vähän. Hajuaistin tutkimuksesta löytyy myös valitettavan vähän informaatiota.
Koska hevosen rooli kasvaa urheilussa, on vieläkin tärkeämpää ymmärtää aistien merkitys, esim. esille tullut niskan ylitaivutus eli hyperflexio (nk. rollkur) ja tiukat remmit, jotka estävät suun avaamisen tai sierainten normaalin toiminnan, sekä laukkaurheilussa käytettävä raippa ovat herättäneet huomiota sekä urheilun sisällä että sen ulkopuolella.
Se, että tunnemme, tiedämme ja tiedostamme hevosten aistit ja käytöksen, vähentää onnettomuuksia ja turhaa kärsimystä hevoselle ja ihmiselle ja parantaa urheilun oikeudellisuuden yleisöön nähden.
Hevosen näköaistia on laajalti tutkittu. Tieteellinen tutkimus on kohdistunut värinäköön, syvyysnäköön ja näön tarkkuuteen. On vähän tutkimuksia siitä, miten hevonen siirtää informaation yhdestä silmästä toiseen tai miten hämärässä näköasti toimii. Näissä on paljon vielä tutkittavaa, koska joitakin tuloksia tarkasteltaessa tulokset eivät ole yhteneväisiä.
Elämä avoimilla mailla, kuten isoilla laidunalueilla ja preerioilla ovat haastavia isolle saaliseläimelle. Saalistaja pystyy tällaisissa olosuhteissa koko ajan seuramaan saalistaan ja sen liikkeitä. Hevoselle on kehittynyt äärettömän hyvät aistit sekä huomioida että paeta saalistajaansa ajoissa pysyäkseen hengissä ja laiduntaessaan pää alhaalla hevonen pystyy näkemään saalistajan ajoissa. Hevonen on sprintteri sekä motoriikaltaan että nopeudessaan.
Hevosella on nisäkkäistä suurin silmä. Hevosen näkökenttä on nk. panoraama näkökenttä, jossa kahden silmän näkökenttä (binokulaarikenttä) on rajallinen. Saalistajilla on taas nk. binokulaarinen (molempien silmien näkökenttä), joka on kapea.
Hevosella on yhdellä silmällä keskimäärin 195° näkökenttä, binokulaarinen näkökenttä on ihmisellä 120°, hevosella vain 55-65° hevosen edessä ja se laajenee alaspäin noin 75°seen . Hevosella on suoraan takanaan yksi sokea piste näkökentässä.
Tutkimuksissa on todettu, että hevosella on heikko tarkkuusnäkö ja on ollut yllättävää, miten hyvin hevoset suoriutuvat maastoesteiden tai rataesteiden ylittämisestä, vaikka voidaan olettaa, että tämä vaatii hyvää tarkkuusnäköä.
Viimeisimmät tutkimukset ovat osoittaneet, että hevoset omaavat todellisen nk. stereopsis kyvyn, ts. kyvyn vastaanottaa syvyys ja kolmiulotteisen rakenteen molempien silmien yhtäaikaisen näköhavainnon kautta eli vain nk. binokulaarikentässä (55-65 °)
Tämä selittää sen, että esim. esteradoilla virheitä tulee eniten sarjaesteillä ja muureilla, kuitenkaan unohtamatta ratsastajan virheiden vaikutusta suoritukseen.
Hevosen verkkokalvolla on nk. näköjuova (visual strip), jossa konsentroitunut määrä verkkokalvon soluja ja jonka avulla hevonen näkee koko horisontin tarkkaan, mutta vähemmän sen ylä- ja alaosaa. Hevonen nostaa, laskee tai kallistaa päätään, jotta saa maksimaalisesti tämän näköjuovan käyttöönsä ja täten näkee kaiken tarpeellisen. Tästä johtuen jo 1999 kyseenalaistettiin estääkö maksimaalisessa peräänannossa olevan hevosen pään asento hevosta näkemästä mitä sen edessä on. Nykyään tiedetään, että hevonen pystyy kiertämään/kääntämään silmämunaansa, mutta tämä ei kompensoidu ääritaivutuksissa (rollkur) eivätkä pupilli ja näkökenttä ole maan pinnan kanssa samassa tasossa.
Estehevoselle annetaan enemmän vapautta valita pään asentoa, jotta ne selviävät tehtävästään. Tämä onkin erittäin tärkeää juuri ennen hyppyä ja sen aikana, jotta maksimaalinen tasapaino säilyy.
Stereopsis mahdollistaa hevosen tarkkailla ja arvioida mahdollinen uhka. Tämä nähdään, kun hevonen seisoo pää ylhäällä keho jännittyneenä kohdistaen katseensa ja korvat ovat pysytyssä kohti uhkaa.
Hevonen pystyy laajentamaan pupillit hyvin hämärässä ja hevosen verkkokalvolla on pääasiassa sauvoja, jotka toimivat vähäisessä valossa. Verkkokalvon solurakenne on muodostunut hyvin herkäksi valolle ja tämä parantaa hämäränäköä entisestään. Tämä on ominaisuus, jota tarvitaan saaliseläimellä. Tutkimuksessa, jonka suorittivat Hanggi ja Ingersoll, todettiin että hevonen näkee esineitä paremmin pimeässä kuin ihminen. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että hevonen selviää kaksiulotteisesta tehtävästä melkein täydessä pimeydessä.
Grzimek oli ensimmäisten joukossa, joka osoitti, että hevosella on värinäkö. Hevosen värinäkö on dikromaattinen eli hevonen näkee värit kuten ihminen, jolla on punavihreä sokeus. Tämä näkökyvyn ”puutos ” pitää huomioida sekä maasto että rataesteiden värien valinnassa. Värihavainto on usein aivan erilainen kuin meillä ihmisillä. Stachurskan tutkimuksessa todettiin, että hevosella on vaikeuksia täysin tummien tai kirkkaiden esteiden näköhavainnossa. Yhtenäinen valo voi aiheuttaa optisen harhan, jolloin esteen koko yliarvioidaan. Heikko valo voi samoin aiheuttaa esteen koon aliarvioimista.
Ympäristön väreillä on valtava merkitys hevosen suorittamisessa. Mikäli kilpailuareenan pohja on nurmea niin hevonen ei erota esim. vihreää tai punaista estettä niin hyvin kuin muita värejä. On todettu, että esteen väri määrittää sekä hypyn muodon, ponnistuskulman ja ponnistusetäisyyden. Valkoinen este tekee pisimmän etäisyyden ponnistuksessa ja kirkkaan sininen suurimman kulmauksen ponnistuksessa. Kirkkaan keltainen este lyhentää laskeutumisetäisyyttä verrattuna esim. oranssiin esteeseen.
Nämä tutkimukset osoittavat, että esteiden värit ovat erittäin tärkeitä, kun huomioidaan tehtävien vaativuutta ja on muistettava, että voi tulla yllättäviä vaikeuksia, kun valitaan väärät väriyhdistelmät ja muodot.
Viime vuosina on myös tutkittu hevosten näkökyvyn puolieroja (laterality). On osoitettu, että hevosella on tunteellisuus eli emootio ja puoliero kulkee käsikädessä, kun hevonen tarkkailee esineitä. Monella hevosella on vasemman silmän puolelta tulevien pelkoreaktioiden mahdollisuudet suuremmat kuin oikealta puolelta tuleviin ärsykkeisiin. Hevonen myös käyttää ennemmin vasenta silmää tarkkaillessaan ihmisiä tai esineitä ympäristössään. Tämä selittää miksi hevonen on helpompi käsitellä toiselta puolelta ja hevosilla on myös nk. ”vahva puoli ”.
Hevoset osoittavat näkyviä reaktioita ääniärsykkeisiin kääntämällä päätään ja molemmat tai vain toisen korvan ääniärsykettä kohti. Hevosten kuuloa tutkittiin vasta 1980 luvulla (Heffner&Heffner) ja yllättävän vähän on sen jälkeen tehty tieteellistä tutkimusta.
Hevonen kuulee alimmillaan 50 Hz ja ihminen noin 20 Hz. Toisaalta hevonen kuulee korkeampia ääniä 33 kHz, ihminen taas 20 kHz. On siis tilanteita, joissa hevonen kuulee ääniä, joita me ihmiset emme kuule. Hevosen tunnelimainen korva antaa 10–20 dB edun kuulon suhteen. Tämän vuoksi pitää muistaa, että hevosen käytös voi muuttua epämieluisaksi tai yllättäväksi korkeiden ääniärsykkeiden takia.
Hevonen on poikkeus isojen nisäkkäiden joukossa, koska se kuulee hyvin korkeat frekvenssit. Tämän ominaisuuden uskotaan olevan saaliseläimelle välttämätön ja se on kehittynyt hevosten alkuperäisen elinympäristön tarpeisiin.
Hevonen osoittaa nk. lateraalista kuuloa ts. ne kääntävät yhden tai molemmat korvat ääntä kohden, kun joko lauman jäsen, naapurit tai vieraat hevoset kutsuvat. Selkeää vasemman korvan hemisfeeristä suosimista on havaittu, ts. oikeaa korvaa käännetään enemmän kohteeseen kuin vasenta korvaa jos kutsu tulee tutulta hevoselta, kun taas vieraiden, ei tunnustettavissa olevien hevosten kutsuun kyseistä puolieroa ei havaittu.
Jos hevonen tunnistaa äänen mutta ei näköhavainnon perusteella ei tunnista hirnuvaa hevosta, hevonen vastaa nopeasti, mutta katsoo tosi pitkään ääntä kohden (nk. mismatch) kuin taas jos hevonen tunnistaa äänen ja näköhavainto on tuttu. Tämä on myös havaittavissa, kun hevoset kohtaavat tuttuja ihmisiä. Hevoset katsovat pidempään ja nopeammin ihmistä kohti, kun ääni ei ole tunnistettavissa. Hevonen myös kertoo lauman jäsenille näillä signaaleilla, onko kyseessä tuttu tai vieras yksilö.
Hevonen pystyy siis aivoissaan integroimaan multisensorisesti (monen aistin yhteisvaikutus) tutun ihmisen.
Hevonen tunnistaa oman tutun ihmisen äänen perusteella, vaikka näköhavainto puuttuu ja sama pätee lajitovereihin. Osa hevosista reagoi voimakkaasti joutuessaan eroon toisista hevosista ja hirnuvat toisilleen vaikka näköyhteys puuttuu. Hevosten välinen arvojärjestys määrittää mahdollisen eroahdistuksen voimakkuuden ja sen kumpi yksilö reagoi voimakkaammin.
Mitä ei tiedetä vielä, on hajuaistin merkitys näissä tilanteissa. Hajuaistilla on suuri merkitys yhdistettynä näköhavaintoon, mutta näiden aistien yhteisvaikutusta pitää vielä tutkia.
Ikääntyminen heikentää kuuloa monella eläinlajilla. Hevosilla on havaittu 15-18 vuoden iässä vähemmän reaktioita ääniärsykkeisiin kuin nuoremmilla hevosilla (5-9 v). Tällä hetkellä ei ole saatavissa tutkimustietoa iän vaikutuksesta kuuloon, vaikka on monta tutkimusta, joissa kuulon merkitystä on painotettu. Kuulon heikkenemistä hevonen kompensoi esim. näön avulla ja päivän rutiinit oppineena käyttäytyy melko normaalisti. Osittaista kuulon heikkenemistä on vaikea tutkia, mutta hevosten kanssa työskentelevien on muistettava, että kuulo heikkenee iän myötä. Vanha hevonen ei välttämättä kuule esim. ratsastajan tai hevosen kanssa töitä tekevän ihmisen käskyjä. Hevosella voi heikentyneen kuulon takia myös olla vaikeuksia laumassa kun joko korkeat tai matalat äänet eivät kuulu kuten aikaisemmin .
Geneettiset kuuroutumiset.
Määrätyt värimuunnokset hevosilla kytketään kuurouteen. Amerikan paint hevosella ja pintolla, joilla nk. sulas white (paljon valkoista päässä, raajoissa, rungossa, siniset silmät ja vaalean punainen iho jne.), on epäilty olevan kuurouden kanssa yhteydessä, kuitenkaan tätä ei ole osoitettu varmaksi kaikissa roduissa. Geneettistä kuulon alenemaa pitää tutkia enemmän kaikissa hevosroduissa.
Melu on kova ääniärsyke tai häiritsevä ääni ja tiedetään, että kova ääni aiheuttaa stressiä sekä fysiologista ja/tai psykologista käytösmuutosta sopeutua ulkoisiin ärsykkeisiin. Jatkuva melu vaikuttaa negatiivisesti eläinten hyvinvointiin. Esim. tuulivoimamyllyjen tiedetään aiheuttavan ääntä. joka on vahingollinen hevosille.
On tehty hyvin vähän tutkimuksia, joissa hevosen reaktiota eri musiikille/äänelle on voitu todentaa. Neveux et al. osoittavat tutkimuksessaan, että klassinen musiikki vähensi stressiä hevosella lyhyen kuljetuksen tai esim. kengityksen aikana. Tämä osoittaa sen, että taustamusiikilla on merkitystä hevosen ympäristössä.
Kitaramusiikilla on osoitettu olevan positiivinen vaikutus hevosen ympäristöön ja etenkin jos sen avulla pystytään vähentämään muuta meteliä hevosten ympäristössä.
Moni ratsastaja ja valmentaja väittävät, että hevoset pystyvät rytmittämään liikkumistaan musiikin tahdissa. Tätä ei kuitenkaan ole todistettu tieteellisesti ja tutkimuksia tämän suhteen kaivataan.
Nykyään talleissa käytetään ultraääntä tuottavia jyrsijäloukkuja ja osa näistä tuottaa ääntä, jonka hevonen kuulee ja kokevat äänen stressaavana ja häiritsevänä.
Nykyajan eri lajien kilpailusäännöissä kielletään esim. kunnollisten korvahuppujen ja korvatuppojen käyttö samaan aikaan kun kilpailualueella tuotetaan kovaa häiritsevää musiikkia ja meteliä, jotka ovat omalta osaltaan aiheuttamassa hevosille kärsimystä ja stressiä. Meidän hevosia harrastavien pitää suhtautua paljon vakavammin tähän seikkaan kuin tällä hetkellä tehdään. Meidän tehtävämme on pitää hevosten hyvinvointi ensisijaisesti tärkeimpänä asiana ja sen avulla osoittaa, että hevosurheilu on eettisesti oikeanlaatuista ja pystyy puolustamaan paikkansa yhteiskunnassa.
Artikkelin suomennoksen ja yhteenvedon kirjoittanut ELL Eva Einola-Koponen
Artikkeli on lyhennelmä ja suomennos englanninkielisestä artikkelista
Sensory Abilities of Horses and Their Importance for Equitation Science, Veterinary Science 09.09.2020
Hevosen silmäoireilu vaatii aina eläinlääkärin tarkastuksen mahdollisimmin nopeasti. Nopeasti aloitettu oikea hoito voi vaikeassakin tilanteessa pelastaa hevosen silmän kun taas hoidotta jätetty oireileva silmä tai omin päin aloitettu epäsopiva lääkitys voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vakavia ongelmia ja johtaa jopa silmän poistoon.
Hevosklinikka Anivetissa on mahdollista hoitaa esim. vaikeita silmän sarveiskalvon haavoja ns. cross-linking riboflaviinivalohoidolla. Etenkin syvissä sarveiskalvohaavoissa, joissa tulehdus on tunkeutunut nk. stromaan eli sarveiskalvon sisäkerrokseen, tapahtuu proteiinien hajoamista (proteoelyysiä), jonka seurauksena haavautuma vain tulee yhä syvemmäksi .
Hoidossa sarveiskalvon pintaan ruiskutetaan riboflaviinia (B2 vitamiini), joka aktivoidaan UV-valossa (UVA). Riboflaviini absorboi UV-valoa ja muodostaa reaktiivisia happiradikaaleja (oxygen species, ROS). Tämä vahvistaa ja lisää sarveiskalvon stroman kollageenisidoksia ja estää proteolyysiä eli vahvistaa sarveiskalvon rakennetta. Hoitoa käytetään muun silmälääkityksen tukena ja sillä on saatu hyviä tuloksia esimerkiksi ns. sulavissa sarveiskalvohaavoissa.
Riboflaviinihoito on hevosella tehokkainta kun verrataan muihin eläinlajeihin.
Corneal cross-linking in 9 horses with ulcerative keratitis
Mahahaava on yleinen sairaus hevosilla. Sitä esiintyy kaikilla hevosilla, eniten kilpailevilla hevosilla mutta myös siitostammoilla, varsoilla ja lepohevosilla.
Mahahaavan oireita ovat mm. haluttomuus, kiukuttelu, huono suorituskyky, huono yleiskunto, ruokahaluttomuus, ähky. Aikuisella hevosella ripuli tai laihtuminen hyvästä ruokahalusta huolimatta on harvoin mahahaavan oire. Oireet voivat usein olla niin epämääräisiä, että mahahaavaa ei aina osata epäillä.
Mahahaavalle altistavia tekijöitä ovat mm. hevosen rotu (laukkahevoset), hoitokäytännöt ja niihin liittyvä stressi (yksinolo, tarhaustilanteet esim. yksin tai tarhauksen puute, vedensaannin puute), ruokinta (runsas väkirehuruokinta, pieni heinämäärä, harvat ruokintavälit) ja liikutus (rasitus ja sen kesto).
Mahahaava diagnosoidaan mahatähystyksellä, jota varten hevosen pitää paastottaa 16 h. Mahahaavaepäilyssä tähystys on tärkeää, jotta voidaan arvioida mahahaavan vakavuus ja tyyppi. Kontrollitähystys on tärkeää, jotta varmistetaan lääkitysten teho ja mahahaavan paraneminen.
Hevosen mahahaavat voidaan jakaa kahteen erilaiseen tyyppiin eli mahan sarveisosan ja rauhasosan haavaumiin. Näiden haavaumien synty ja hoito ovat erilaisia.
Mahan sarveisosan haavaumat on tutkittu ja tunnettu sairaus. Mahalaukun sarveisosa suojautuu mahahapolta mahassa olevan rehumassan suojatessa sen seinämää. Sarveisosa kestää myös hapon suoraa vaikutusta kunnes mahalaukun pH laskee alle 4, jolloin mahanesteen happamuus rikkoo sarveisosan pintaa. Mahanesteen pH:n laskuun vaikuttaa suolahapon tuotto ja väkirehuruokinnan aikaansaama haihtuvien rasvahappojen synty. Rasitus altistaa sarveisosan haavaumille, sillä tällöin mahanesteen pH laskee lisää. Lisäksi hevosen liikkuessa mahanesteen pinta nousee ylemmäs, jolloin mahaneste pääsee kosketuksiin sarveisosan kanssa etenkin jos mahalaukku on tyhjä. Hevosen maha tuottaa suolahappoa koko ajan, koska hevonen luonnostaan laiduntaa 18 tuntia vuorokaudessa.
Mahalaukun sarveisosan haavaumia hoidetaan neutralisoimalla mahalaukun pH:ta. Omepratsolilääkitys on erittäin tehokas ja varma tapa hoitaa haavaumat eikä muita tukivalmisteita yleensä tarvita kuurin aikana. Hoitokäytännöt ja tukivalmisteet ovat tärkeitä jatkossa lääkityksen loputtua. Sarveisosan haavaumia voi estää vapaalla heinäruokinnalla/pienillä ruokintaväleillä ja pienentämällä väkirehuista saatavaa hiilihydraattimäärää. Ennen liikuntaa on hyvä antaa pieni heinämäärä, jotta mahassa on suojaava suojaava heinämassa. Rehumassa ja sylki puskuroi hapon vaikutusta. Vettä tulisi olla jatkuvasti tarjolla. Öljyruokinnalla saattaa olla limakalvoa suojaava vaikutus
Mahalaukun limakalvon haavaumien synty on huonommin tunnettu. Nykytiedon mukaan limakalvon puolustusmekanismit pettävät, jolloin happo pääsee kosketuksiin limakalvon kanssa aiheuttaen haavoja. Haavojen paraneminen omepratsolilääkityksellä on tutkimusten mukaan huonoa, joten usein joudutaan köyttämään useita valmisteita yhtäaikaisesti ja silti haavauminen paraneminen kestää useita viikkoja tai jopa kuukausia.
Yleinen suositus on ollut vapaa heinäruokinta mahahaavan hoidossa ja ehkäisyssä. Vaikka tämä suositus on edelleen toimiva mahahaavan ehkäisyssä, hoidon aikana tämä ei kuitenkaan toimi, koska omepratsolin imeytyvyys on erittäin huonoa jos maha on täysi. Nykysuositus on antaa omepratsoli aamulla yön yli (8-10h) kestävän paaston jälkeen ja noin tunti ennen aamuruokaa.
Omepratsolin lisäksi voidaan käyttää myös muita valmisteita. Näitä ovat esimerkiksi ihmisten lääkkeet sukralfaatti-, ranitidiini-, esomepratsoli- ja misoprostolilääkitys.
Markkinoilla on täydennysrehuvalmisteita, joita voidaan syöttää jatkuvasti tai kuureina stressitilanteissa esimerkiksi Pronutrin ja Ekygard.
Borrelioosi tarttuu puutiaisen eli punkin puremasta ja on yleisin ihmisillä esiintyvistä punkkivälitteisistä sairauksista. Borrelioosia esiintyy myös koirilla, kissoilla, naudoilla sekä hevosilla. Hevosilla kliiniset oireet voivat olla moninaiset ja toisilla yksilöillä lähes huomaamattomat. Borrelioosiin viittavia oireita voivat olla mm. jäykkyys, ontuma, joka voi vaihtaa jalkaa, raajojen turvottelu, moniniveltulehdus, työskentelyhaluttomuus, apaattisuus, hermosto-oireet, uveiitti sekä matala-asteinen kuumeilu.
Borrelioosin aiheuttaa Borrelia burgdorferi – bakteeri, joka tarttuu punkiin veriteitse tartunnan saaneelta pienjyrsijältä. Seuraavaksi bakteeri siirtyy punkin sylkirauhaseen, josta se kulkeutuu edelleen uudelle isännälle 24 h kuluttua veriyhteyden saavuttamisesta. Uuden isännän oireet ovat seurausta elimistön tulehdusreaktiolle ja voivat ilmetä 3-30 vrk tartunnasta. Tutkimuksien mukaan borrelian esiintyvyys suomen punkeissa on n. 20-25%.
Verikokeen positiivista vasta-ainetulosta käytetään diagnoosin vahvistamiseen yhdessä kliinisten oireiden kanssa. Muut mahdolliset aiheuttajat suljetaan pois ja punkkialtistuksen mahdollisuus selvitetään. Toisinaan varman diagnoosin saaminen on hevosilla haastavaa. Tavallisissa verinäytteissä ei usein ole merkittäviä muutoksia. Vasta-aineiden olemassa-olon määrittäminen onnistuu Anivetissa tehtävällä pikatesterillä. Borrelian hoitona hevoselle aloitetaan pitkä antibioottilääkitys.
Borrelioosin ennaltaehkäisemiseksi suositellaan hevosen päivittäistä punkkitarkastusta, etenkin saaristossa ja alueilla, joissa punkkeja ja borrelioosia esiintyy runsaasti. Hevosille tarkoitettujen hyönteiskarkotteiden käyttö on suositeltavaa. Koirien punkkikarkoitteena käytettävän frontline -suihkeen ei ole raportoitu aiheuttavan sivuoireita hevoselle.
Anaplasma on punkin välittämä infektio jonka aiheuttaa anaplasma phagosytophilum -bakteeri (entinen nimi erlichia equi). Taudin oireisiin kuuluu mm. korkea kuume, haluttomuus liikkua, vaisuus, ruokahaluttomuus, raajojen turvotus, limakalvojen värimuutokset sekä muutokset verinäytteissä. Taudin oireet voivat kestää 3-16 vrk ja aikuiset hevoset oireilevat nuoria voimakkaammin. Diagnoosiin päästään tunnusomaisten verinäytemuutosten perusteella. Anaplasma vasta-aineiden varalta voidaan tehdä pikatesti anivetissa. Toisinaan pikatestin lisäksi tutkitaan verisively tartunnan varalta. Varmistetun positiivisen tuloksen jälkeen hoitona käytetään antibioottikuuria.
Hevosten aquatrainer on vesikävelymatto, joka sopii erinomaisesti toipilashevosten kuntoukseen mm. tuki- ja liikuntaelintenvammojen ja leikkausten jälkeen, sekä urheiluhevosten treenin monipuolistamiseen ja muun liikunnan tueksi. Vesikävelyssä etuna on veden vastus ja kannattelevuus, joilla saadaan ohjattua ja tuettua hevosen liikkumista oikealla tavalla ja mm. kevennettyä hevosen painoa ja sitä kautta jalkoihin kohdistuvaa rasitusta. Veden korkeutta ja kävelymaton nopeutta säätelemällä saadaan jokaiselle hevoselle sopiva kuntoutus- tai treeniohjelma ja voidaan vaikuttaa mm. selän ja nivelten liikkuvuuteen.
Vesikävelymaton etuina ovat mm. lyhentynyt toipilasaika, suorituskyvyn kasvu, lihaksiston kehittyminen, sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnan tehostuminen, liikkuvuuden tehostuminen, kivun poisto, joustavuuden lisääntyminen, oikean liikkumisen tukeminen ja nivelten ja jänteiden rasituksen väheneminen. Vesikävely tarjoaa mahdollisuuden kontrolloituun tehokkaaseen liikuntaan, jossa minimoidaan treenissä syntyvät vammat.
Syvässä vedessä kävely on rankkaa treeniä, johon hevonen totutetaan hallitusti asteittain. Ennen vesiallaskuntoutuksen aloittamista on suositeltavaa tehdä alku-arviointi hevosen tilasta, asettaa tavoitteet kuntoutukselle ja käydä läpi myös koti-tallilla tehtävät harjoitteet, jos hevonen ei jää klinikalle asumaan kuntoutuksen ajaksi. Tyypillinen kuntoutusaika on 5 viikkoa ja jokaiseen vesikävelyyn sisältyy lämmittelevä ja palautteleva jakso itse treenikävelyn lisäksi. Kuntoutettavia hevo-sia arvioidaan lisäksi viikoittain, jotta nähdään miten kuntoutus edistyy.
Hevosen lihaksia ja sen ns. asentotuntotietoutta voidaan vahvistaa perinteisillä ”porkkanavenytyksillä”, joissa hevonen joutuu sekä venyttämään että jännittämään selkä- ja vatsalihaksiaan vuorotellen. Sivusuuntaisissa venytyksissä toisen puolen lihaksisto venyy ja toisen puolen supistuu.
Porkkanajumppa lisää hevosen liikkuvuutta ja notkeutta ja samalla omistaja oppii huomaamaan mahdolliset jäykkyydet tai puolierot. Venytyksiä tehdessä on tärkeää, että hevonen tekee ne rauhallisesti ja oikein, eikä esim. lintsaa liikkumalla, syöksy porkkanan perään tai lähde pyörimään. Yksi venytys tulisi pitää 5 sekuntia ja sen jälkeen palkita hevonen pienellä porkkananpalalla. Taivutuksissa sivulle hevosen korva ja turpa pyritään pitämään samassa linjassa, ettei hevonen lähde tekemään taivutusta päätään kiertäen.
On todettu, että alla mainituilla liikkeillä saadaan hevosen selkärankaa tukevaa lihasryhmää, nk. multifiduslihaksia, vahvistettua. Multifiduslihakset muodostavat tärkeän selkärankaa tukevan lihasryhmän, jonka on todettu olevan myös ihmisillä yksi tärkeimmistä lihasryhmistä, mikä täytyy selkävamman jälkeen saada vahvistettua, jotta selkävamma ei uusisi.
Karsinalevossa olevilla hevosilla on todettu 3 kuukaudessa selkeä ero multifiduslihasten vahvuudessa, kun harjoituksia tehtiin 5 kertaa/asento ja 5 kertaa viikossa.
Turpa rintaan (kuva 1)
Turpa etupolvien väliin (kuva 2)
Turpa etuvuohisten väliin (kuva 3)
Turpa sivulle satulavyön kohtaan (kuva 4)
Turpa sivulle kylkeen lonkkakyhmya kohti (kuva 5)
Turpa sivulle kintereeseen (kuva 6)
Lantion koukistus aktivoimalla kuvassa nähtävää aluetta (kuva 7a +7)
Vastavenytys, jossa niskaa ojennetaan (kuva 8)
Perjantaina 2. helmikuuta 2018 klo 18 Metsämäen raviradalla
