Raviraitti 45, 20380 TURKU
02 255 0001
Ma, ke ja to: 8-20. Ti ja pe: 8-16

Eva Einola-Koponen

Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri,
s. 1957, perustanut edesmenneen aviomiehensä kanssa hevosklinikan v. 1982 alunperin Teijoon Perniöön. Pieneläinklinikan, Koira-Kissaklinikan vetovastuu alkoi 1.4.1985, koska piti saada kokopäivätöitä ja pieneläinten eläinlääkintä haasteineen oli vienyt mennessään. Kuitenkin niin, että monet leikkaukset ja lisäkäsiä vaatineet toimenpiteet tehtiin Jyrin kanssa yhdessä hevosklinikalla ennen kuin koiraklinikalla alkoi kyseisen päivän työvuoro.

Evalla on kolme koiraa ja klinikoiden työ-byrokratia sekä yleismiesjantusen tehtävät täyttävät kaiken klinikkatyöstä jäävän vapaa-ajan.
Eläinten oftalmologia ja siihen liittynyt pohjoismainen erikoistumistentti v. 2002 on luonut pohjaa silmäsairauksien tutkimusten lisääntymiseen Hevosklinikka Anivetissa, ja ne hoidetaan ”vapaa-ajalla”.
Ortopedia ja kiinnostus pieneläinten dermatologiaan on vienyt moneen kongressiin ja klinikkaharjoitteluihin ulkomaille, jota kautta on saatu kontakteja ja apua klinikoillekin.

Viimeisimpiä koulutuksia ovat mm. USA ACVS Kirurgian -kongressi 2002, ECVO (oftalmologia ) vuosikongressit Brugge 2008, Versailles 2009, Berliini 2010, ECVS Italia 2010, Trieste 2012. ESAVS hematologia 2010. Eurooppalaiset ihotautikongressit yleensä joka toinen vuosi, Dermatologia maailmankongressi Vancouver 2012, ja VetPd Practical Equine Ophtalmology 2012. Lisäksi minulla on ollut ilo ja kunnia vierailla ja seurata maailmankuulun Craig Griffinin klinikalla ihosairauksien hoitoa Animal Dermatologia Clinic’ ssa San Diegossa Kaliforniassa.

crossarrow-left