Nimi IRAP tulee sanoista Interleukiin Reseptori Antagonisti Proteiini.
Interleukiinit ovat tulehdusvälittäjäaineita, jotka ylläpitävät tulehdusta nivelessä. Tulehdus vaurioittaa hiljalleen niveltä ja nopeuttaa siten nivelrikon etenemistä. Niveltulehduksen hoitaminen on nivelrikon hoidossa tärkeätä.
Perinteisesti nivelrikon hoitoon on käytetty tulehduskipulääkettä, kortisoni- tai natriumhyaloronaatti-injektioita, suun kautta annettavia lisäravinteita mm. kondroitiinisulfaattia tai glukosamiinia.
IRAP tarkoitus on estää, poistaa tulehdusta ylläpitävät välittäjäaineet nivelestä ja sen kasvutekijät pyrkivät korjaamaan niveleen jo kehittyneitä vaurioita. Hoitavan ominaisuuden vuoksi IRAP kuuluu kantasoluhoidon ja verihiutalerikasteen (PRP) tavoin ns. regeneratiivisiin hoitoihin, jotka siis auttavat elimistöä uudistumaan. Kortisoni-injektiot vähentävät tulehdusta tehokkaasti, mutta se ei korjaa niveltä. Kipulääkkeet poistavat kipua ja osittain myös tulehdusta, mutta eivät myöskään korjaa vaurioita.
Anivetissa hevosesta otetaan 60 ml verta nk. IRAP ruiskuun. Verenoton jälkeen ruiskua inkuboidaan 37°C lämpötilassa 24 h ajan. Tämän jälkeen veri sentrifugoidaan ja seerumi osuus verestä otetaan talteen.
Seerumissa on aktivoituneita tulehduksen estäjäaineita jotka inisoidaan tulehtuneseen niveleen 8-10 päivän välein 2-5 kertaa. Seerumi, jota ei käytetä ensimmäisellä kerralla säilyy 6 kk pakkasessa, jolloi sitä voidaan käyttää myöhäisemmässä ajankohdassa.
PRP eli platelet rich plasma, verihiutalerikas plasma, nykyisin käytetään myös nimikettä ACP eli Autologous Conditioned Plasma.
Ideana PRP hoidoissa on että verihiutaleiden erittämät omat kasvutekijät edistävät paranemista. Kasvutekijät houkuttelevat paikalle ligamentti ja jännekudoksessa fibroblasteja ja lisäävät kollageenisynteesiä, joiden avulla pyritään optimoimaan paranemista fysiologisesti. Klinikalla on käytössä Arthrexin ACP systeemi.
Verihiutaleissa on mm. seuraavia kasvutekijöitä jotka tiedetään osallistuvan pehmytosakudosten paranemiseen kuten: insuliininkaltainen kasvutekijä (IGF-I), verisuonen endoteelikasvutekijä (VEGF), verihiutalekasvutekijä (PDGF), transforvoima kasvutekijä (TGF). Kasvutekijöitä kuten osteokalsiini (Oc) ja fibronectiini (Fn) ym. tiedetään osallistuvan luun sekä rustokudoksen paranemiseen erittyy myös aktivoiduista verihiutaleista.
Hevosesta otetaan verta ja veri sentrifugoidaan, jolloin saadaan erotettua plasma ja siinä olevat verihiutaleet. Verihiutalerikas osa verta otetaan talteen. Jänne tai ligamenttivammoissa verihiutaleplasma injektoidaan ultraääniohjauksessa vaurioalueelle rauhoituksessa. Tutkimuksissa on todettu jännekudoksen olevan biomekaanisesti vahvempi 6 kuukautta loukkaantumisesta verrattuna keittosuolaliuoksella (verrokkiryhmä) hoidettuun jännevaurioon. PRP on myös entistä enemmän käytössä nivelten sisäisissä lääkityksissä, jossa tutkimuksissa on PRP:llä todettu olevan kipua ja tulehdusta lievittävää vaikutusta.
Hoitoja yleensä tehdään 1-3 kertaa 2 viikon välein.
Jännevauriot ovat yleisiä urheiluhevosilla ja niitä tavataan niin etu- kuin takajaloissa. Jännevammassa hevonen saattaa ontua ja kohta jänteessä olla turvonnut. Alueella saattaa myös olla puristusarkuutta. Ensiapu jännevammalla on kylmä, lepo ja tulehduskipulääke. Jännevamman laajuus arvioidaan klinikalla ultraäänitutkimuksessa. Tuoreeltaan vamman kohdalle kertyy runsaasti nestettä ja verta, minkä vuoksi heti jalan ultraamista ei suositella. Muutaman päivän kuluttua saadaan luotettavampi kuva vauriosta.
Jännekudos kasvattaa vauriokohtaan arpikudosta. Arpi itsessään on tyypin III kollageenia, mikä on kyllä vahvaa, mutta ei jousta. Normaali jännekudos on tyypin I kollageenia, jolla on hyvä joustavuus. Tämän vuoksi hevosen jännevauriot tulevat yleisesti arpikudoksen ympärille. Kantasoluhoidon tarkoituksena olisi viedä vaurio alueelle kantasoluja, jotka pystyvät erikoistumaan jännesoluiksi. Tuloksena olisi normaali jännekudos arpikudoksen sijaan.
Kantasoluja saadaan luuytimestä ja rasvasoluista. Evo- stem kantasoluhoidossa hevosen lautasilta otetaan rasvakudosta, joka lähetetään laboratorioon kantasolujen erittelyyn. Soluja viljellään viikko ja tämän jälkeen ne siirretään hevoseen hoidettavalle alueelle.
Kantasoluhoidossa olisi suositeltavaa päästä aloittamaan hoito viimeistään 2 viikon kuluessa. Jos kyseessä on vanha vamma arpikudoksella, kantasoluhoito ei ole niin tehokasta.
Klinikalla on käytössä 4 tason terapialaser. Tämä antaa klinikan kuntoutus sekä tukihoitopalveluihin hyvän lisän varsinkin jännevammoissa josta uusimmat tutkimustulokset ovat antaneet lupaavia viitteitä siihen että hevoset ovat kuntoutuneet ja palanneet nopeammin takaisin aikaisempaan suoritustasoonsa. Lisäksi laserterapialla on todettu apua huonosti parantuvien haavojen hoidossa.
Lue tutkimusartikkeli laserterapian käytöstä jännevammojen hoidossa (pdf)
Terapialaserhoidolla parannetaan solutasolla aineenvaihduntaa ja hapen kulkeutumista kudoksiin. Laservalo johtaa myös paikallisesti verisuonten laajentumiseen ja imutiehyeiden aktivoitumiseen, jolloin turvotusalueiden hoitoon saadaan apua. Tutkimuksissa on myös havaittu akupunktiokaltaista kivunlievitystä, jossa endorfiinien vapautumisella estetään kroonisten kipuratojen tiedonkulku. Solujakautumiseen nopeuttavalla vaikutuksella vaurioiden paraneminen nopeutuu myös esim. iholla jolloin tämä on myös todettu erittäin tehokkaaksi huonosti paranevien haavojen hoidossa.
Terapialaseria on käytetty hevosalalla jo vuosia, mutta tiedätkö mihin vaurioituneen kudoksen ja tulehdusten paranemista nopeuttava vaikutus perustuu? Tässä yhteenvetona tietoa sen vaikutuksista solutasolla.
Laserterapiassa käytetty laservalon säteily perustuu fotonien emittoitumiseen. Kun fotonin sisältämä energia saapuu kohdekudokseen (solutasolla mitokondrioissa, jotka vastaavat solujen ainevaihdunnasta) se absorboidaan eli otetaan vastaan fotonin energia. Mitokondrioissa on nk. kromofori eli energian vastaanottava taho nimeltään Sytokromi c, joka on yksi osatekijä soluhengityksessä.
Energian vastaanottaminen aktivoi solua lisääntyneeseen aineenvaihdunnalliseen aktiivisuuteen (metaboliseen aktivisuuteen) mm. soluhengitykseen eli hapen tuottamiseen. Tämän lisäksi se lisää varautuneiden partikkeleiden eroon mitokondrion soluseinän eri puolilla johtaen lisääntyneisiin solujen tuottamiin ATP määriin eli kohonneisiin energiavarastoihin. Näiden avulla solu pystyy tuottamaan enemmän DNA ;ta, jonka avulla se pystyy jakautumaan nopeammin. Tämä johtaa siihen, että solujen uusiutuminen on nopeampaa.
Lisääntynyt kasvutekijöiden tuottaminen auttaa kudoksien vaurioiden paranemisessa niin, että niiden parantuminen nopeutuu. Esim. haavojen paranemisessa laser lisää fibroplastien ja kollageenien tuotantoa, joka on välttämätöntä haavan paranemisessa. Lisäksi sen on myös todettu parantavan verisuonten aktiviteettia. Johtaen nopeampaan kapillaarien uusiutumiseen vaurioituneella alueella, joka samalla vähentää arpikudoksen muodostumista.
Laservalo auttaa myös kivun poistossa ja turvotuksen vähentämisessä, koska energia kohdealueella aiheuttaa verisuonien laajentumisen eli vasodilataation, ja imusuoniston aktivoitumiseen jonka avulla tulehdusneste häviää nopeammin tulehtuneelta alueelta. Laservalon myötä on todettu myös endorfiinien lisääntynyttä vapautumista, helpottaen kiputuntoa ja on myös havaittu että aktivoimalla hermosäikeitä akupunktion tavoin, kipua välittävät hermosäikeet eivät saa tiedonkulkua eteenpäin kohdealueelta ja kiputunto vähentyy.
Artikkelin kirjoittaja ELL Johanna Koponen Hevosklinikka Anivet
Hevosilla aiheutuu useimmiten hypotalamuksen (aivolisäkkeen) liikatoiminnasta tai liikakasvusta, joka aiheuttaa kohonneen kortisolitason verenkierrossa. Tyypillinen potilas on vanhempi hevonen tai poni.
Tyypillisimmät oireet:
Sairaus voidaan diagnosoida aivilisäkkeen kohonneen ACTH tason ja niin kutsutun dexametasoni supressiotestin avulla. Lisäksi usein hevosesta tehdään myös muita verinäytemäärityksiä kuten perusverenkuva ja elinkohtaisia arvoja. Mikäli hevosella on yllä mainittuja joitakin oireita suositellaan klinikalle tuomista tai eläinlääkäriä tallille potilaskäynnille kutsumista tutkimuksia varten, sillä samoilla oireilla voi toki olla kyseessä muistakin sairauksista.
Syksyllä aivolisäke on normaalia aktiivisempi, jolloin vääriä positiivisia tuloksia voidaan saada tämän ajanjakson aikana, mutta yleensä mikäli epäillään väärää positiivista testi uusitaan tammikuun ja elokuun välillä uudestaan mikäli eläinlääkäri kokee että se on tarpeen.
Hoidetaan lääkityksellä kun diagnoosi vahvistettu; vastetta pitäisi lääkityksellä saada hevosen oireisiin viimeistään 6-8 viikon sisällä.
Säännöllinen perusterveydenhuolto; hampaiden huolto, hyvälaatuista rehua, loistilannetta tarkkailtava säännöllisesti, kengitys säännöllisesti.
Ruokinnassa vältettävä hiilihydraatteja liiallisesti, vahojen hevosten rehut yleensä soveltuvia.
Keratooma kaviossa on peräisin kavion sarveisainetta tuottavista soluista. Paikallinen tulehdusreaktio (esim paise) tai trauma voi aikaansaada sarveista tuottavissa soluissa yliaktiivisuuden jakautua, nk ”hyperplasia” johtaen siihen että solut tuottaa ylimäärin keratiinimassoja ja sidekudosta kavion seinämään.
Erityisesti ruunurajaan tulevat traumat ja kolaukset voi saada solut ruunurajassa jotka tuottavat saveista yliaktiiviseksi, mutta on todettu myös että keratooma voi muodostua myös muille alueille kavion kapseliin.
Kavio muodostaa niin kutsutun lamellimuodostuman kavion sarveisen ja martokavion välillä.
Epänormaali liikakasvu sarveisosassa johtaa usein kavion seinämän epämuodostumaan, jossa lamellimuotoinen kavion seinämä onkin muuttunut pilaarimuotoiseksi. Sarveisen epämuodostuma voi kasvaessaan painaa lamelliosaa kaviossa johtaen näin ollen kipuun. Paineen ollessa riittävän voimakas voi se jopa aiheuttaa kavioluun harventumaa. Valkoviiva on raja martokavion ja sarveisosan välillä. Usein keratooma aiheuttaa kavioaineksen laadun huononemista niin että tapahtuu nk. valkoviivan irtaantuma, joka johtaa siihen että kavioon sisään voi kulkeutua bakteereita ja voi muodostua tulehdus, useimmiten paise. Keratooma on yleisin hyvänlaatuinen liikakasvumuutos kaviossa, mutta myös muita pahanlaatuisia kasvaimia voi esiintyä.Näiden erottamiseen tarvitaan poistettavan kavioaineksen patologinen tutkimus.
Oireet vaihtelevat, ontuminen voi olla lievää tai välillä voimakastakin. Hevosilla joilla on keratooma vastaavat yleisesti hyvin kirurgiseen poistoon, jossa liikakasvu poistetaan. Ennuste paranemiselle on yleensä hyvä.
ARTIKKELIN KIRJOITTANUT ELL JOHANNA KOPONEN; ELÄINKLINIKKA ANIVET, TURKU
Lähteet; Auer, J.A, ja Stick J.A. Equine Surgery, Fourth Edition 2012
Pitkän kuljetuksen aikana hevonen kohtaa monia muutoksia, jotka voivat aiheuttaa hevoselle stressiä ja sairastumisriskin. Kuivuminen ja hengitysteiden ongelmat ovat yleisiä kuljetuksesta johtuvia haittoja etenkin pitkillä matkoilla. Kuljetuksen keston lisäksi sekä kuivuminen että hengitysteiden ongelmat näyttävät liittyvän hevosen stressiin kuljetuksen aikana ja kuljetuksen olosuhteisiin.
Hevosen hyvinvointia kuljetuksessa voi parantaa totuttamalla hevonen kuljetusvälineisiin ja kuljetukseen ennen varsinaista pitkää matkaa. Matkan huolellinen suunnittelu on tärkeää, samoin kuin kuljetuskaluston turvallisuuden ja sopivuuden varmistus. Jos käytät kuljetusyhtiötä, varmista kuljetuksen laatu, yhtiön luotettavuus, sovi aikataulut ja se, että hevoset tarkastetaan säännöllisesti ja huolellisesti matkan aikana. Vaadi kunnolliset dokumentit kaikesta sovitusta ja kuljettajan yhteystiedot.
Ennen pitkää matkaa on varmistuttava, että hevonen on terve. Hevosen lämpöä tulisi seurata ennen matkaa, jotta hevosen normaalilämpö olisi tiedossa ja mahdolliset poikkeamat siihen huomattaisiin ajoissa. Kuumeisia hevosia ei tulisi kuljettaa kuin vain hätätapauksessa. Ennen pitkää matkaa voi varmistaa hevosen hengitysteiden terveyden tähystyksellä muutamaa viikkoa ennen matkaa. Näin jää tarvittaessa vielä aikaa hevosen hoitoon ja lääkintään ennen kuljetusta. Sairaita hevosia tulisi kuljettaa vain pakon edessä ja näiden hevosten kuljetuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota hevosen hyvinvointiin. Virkaeläinlääkärin (kunnaneläinlääkärin) on tehtävä hevoselle terveystarkastus aikaisintaan 48 h ennen matkaa ulkomaille. Tällaisella matkalla hevosen mukana on oltava virkaeläinlääkärin allekirjoittama terveystodistus ja tunnistusasiakirja (rekisterikirja tai hevospassi). Huolehdi hevosen rokotukset kuntoon hyvissä ajoin ennen matkaa.
Hevosten olisi hyvä matkustaa niin vähissä loimissa kuin mahdollista. Jos miettii tarvitseeko hevonen loimea vai ei tai ilmasto on vaihteleva, on parempi antaa hevosen matkustaa ilman loimea. On paljon todennäköisempää, että hevoselle tulee kuljetuksen aikana liian kuuma kuin kylmä. Hevosen lämpötilan nousu sekä lämmin ja kostea ilma kuljetusautossa johtaa hikoilun ja tihentyneen hengityksen takia kuivumiseen. Kuivuminen taas lisää ummetusähkyn ja hengitysteiden liman sitkistymisen myötä hengitystiesairauksien riskiä. Kuljetuksen sopiva lämpötila ja ilmanvaihto ovat tärkeitä hevosen terveyden kannalta. Sopivat kuivikkeet imevät ammoniakkia ja kosteutta, mutta ne eivät saa pölytä.
Kuljetusautossa tulisi olla riittävästi tilaa, jotta hevoset voivat hakeutua hyvään asentoon, liikkua hieman ja laskea päätään. Pään laskeminen kuljetuksen aikana on erittäin tärkeää hengitystiesairauksien ehkäisyssä. Hevosen laskiessa päätään pöly ja muut allergeenit pääsevät hengitysteiden liman mukana valumaan pois hevosen hengitysteistä. Jos hevonen ei saa laskettua päätään kuljetuksen aikana, runsaasti limaa, bakteereita, pölyä ja tulehdussoluja pääsee kertymään hevosen hengitysteihin. Tämä voi johtaa hengitysteiden sairauksiin ja pahimmassa tapauksessa kuljetuskuumeeseen.
Yleisimmät vammat kuljetuksen aikana ovat erilaiset vauriot ruununrajan ja vuohisen alueella. Hevosen totuttaminen kuljetukseen, tasainen ajo, riittävä tila ja asianmukaiset suojat ehkäisevät vammojen syntymistä.
Vettä ja ruokaa tulisi olla tarjolla mielellään vapaasti. Ruokien kostutus ja heinien liotus on tärkeää kun yritetään vähentää hevosen hengittämien allergeenien määrää. Ruokinnan äkillisiä muutoksia tulisi välttää, jotta hevosen suolisto ei häiriinny. Tämä korostuu erityisesti lentomatkojen jälkeen. Omien heinien ottaminen mukaan on suositeltavaa jos tämä vain on mahdollista. Vastaavasti määränpään heinää voi hankkia itselleen ja totuttaa hevonen tähän asteittain. Hevoset voivat myös vierastaa matkalla oudon makuista vettä ja eivät halua juoda sitä. Tämä taas lisää edelleen kuivumisen ja hevosen sairastumisen riskiä. Omaa tutun makuista vettä kannattaa siis ottaa mukaan. Veteen voi myös kotona lisätä jotain makuainetta kuten melassia, jolloin sitä voi käyttää matkoilla peittämään vieraan veden makua. Juomaveteen lisättävät elektrolyytit voivat olla hyväksi pitkillä matkoilla.
Vaikka vettä ja ruokaa olisikin matkalla jatkuvasti tarjolla, pitkillä matkoilla on kuitenkin pidettävä riittävän usein lepotaukoja ja hevoset on tarkastettava säännöllisesti matkan aikana. Lepo- ja tarkastustaukoja olisi hyvä pitää neljän tunnin välein. Lepotaukojen aikana hevoset usein virtsaavat, rentoutuvat ja laskevat päätään. Ajopäiväkirjaa tulee pitää yli kahdeksan tunnin matkoilla tai rajan yli mentäessä. Ajopäiväkirjaan tulee kirjata hevosten lepotauot ja vointi.
Hevosen vointia on seurattava matkan jälkeen ja sen on annettava levätä ja toipua. Lämpöä on hyvä seurata aamuin illoin ja kiinnittää muutenkin huomiota hevosen mahdolliseen oireiluun. Painoa olisi hyvä seurata matkan jälkeen. Jos hevonen on menettänyt matkan jälkeen yli 5 % painostaan, se tarvitsee nesteytystä suonensisäisesti tai nenämahaletkun kautta. Tarvittavaan levon määrään vaikuttaa hevosen yleiskunto ja matkustuskokemus. Paljon matkustava kilpahevonen toipuu matkasta paljon nopeammin kuin vähän matkustanut hevonen.
Hyväkuntoinen kilpahevonen pystyy kilpailemaan jopa parin päivän kuluttua pitkän matkan jälkeen, mutta yleisesti tarvittavien lepopäivien määrä pitkän kuljetuksen jälkeen on paljon suurempi. Yleisesti yli kahdeksan tunnin matkan jälkeen ainakin yön yli lepo olisi suositeltavaa. Lentomatkoissa nyrkkisääntö on päivä lepoa jokaista lennettyä kahta tuntia kohden.
Artikkelin kirjoittanut ELL Minna Viitasaari, Eläinklinikka Anivet, Turku
Lähteet:
CA Weeks, P McGreevy, NK Waran. Welfare issues related to transport and handling of both trained and unhandled horses and ponies. Equine vet. Educ. (2012) 24 (8) 423-430.
DJ Marlin. Transport of horses. Teoksessa: KW Hinchliff, AJ Kaneps, RJ Geor. Equine sports medicine and surgery. Basic and clinical sciences of the equine athlete. 2004, 1239-1250.
http://wwwb.mmm.fi/tiedotteet/tiedote.asp?nro=626
Kaviokuume on yleinen sairaus etenkin ponien keskuudessa. Yleisimmin kaviokuumetta tavataan ylipainoisilla 
laiduntavilla poneilla. Kaviokuume on sairaus, jossa kavion uloimman kerroksen, sarveiskavion, ja sen sisäpuolella olevan martokavion välinen sälekerros (lamina) tulehtuu.
Kaviokuumeen yleisempiä aiheuttajia ovat mm. laidunruohossa oleva sokeri herkistyneille hevosille (metabolic syndrome), jälkeisten jääminen, endotoksemia, mekaaninen syy sekä jotkut lääkeaineet. Myös Cushingin tauti saattaa altistaa kaviokuumeelle. Kaviokuume on kuitenkin monimutkainen sairaus, jolla saattaa olla useita päällekkäisiä aiheuttajia.
Sairastuneet hevoset ovat haluttomia liikkumaan ja vakavammissa tapauksissa nojaavat taaksepäin pyrkien siirtämään suurimman osan painostaan takajaloille. Useinmiten oireet ovat havaittavissa molemmissa etujaloissa.
Ympyrällä kääntyminen tai alamäet voivat olla erittäin hankalia. Lievemmät oireet näkyvät vain hevosen vaihtaessa tiheästi painoa toiselta etujalalta toiselle. Kohonnut kaviopulssi on tunnettavissa vuohisen takapinnalla. Kavio saattaa olla lämmin, mutta nimestä huolimatta hevoselle ei nouse kuumetta.
Hevoset usein aristavat kaviopihtejä kavion kärjeltä. Vakavimmissa tapauksissa hevoset vain makaavat eivätkä suostu nousemaan.
Vakavissa tapauksissa kavion seinämän ja kavioluun väliset liitokset vaurioituvat niin pahoin, että kavioluu alkaa kääntyä (rotaatio) ja/tai painua alaspäin kavion sisällä(sinking). Kääntymisen aste voidaan määrittää röntgenkuvilla. Jos kääntymisen aste on alle 5, ennuste on yleensä hyvä , 5-10 asteella kohtalainen ja yli 11 astetta on yleensä huono ennuste.
Kaviokuume on aina hätätapaus. Hoito on yksilöllistä, mutta ensiapuna hevonen jätetään heti karsinalepoon ja jalkoihin voidaan laittaa kylmäkääreet esim”jääpalasuojat”. Kipulääke on tärkeää kivun ja tulehduksen vuoksi. Akuutissa vaiheessa hevosta ei saa liikuttaa, vaan se tulee laittaa karsinalepoon ja pelkälle liotetulle kuivalle heinälle. Akuutin tilan helpotettua kannattaa kaviot röntgenkuvata kavioluun asennon määrittämiseksi. Onnistunut hoito vaatii omistajan, eläinlääkärin ja hyvän kengittäjän yhteistyötä. Jatkossa hevonen tulee kengittää kavioluun asennon mukaan.
Ruokinnan muutokset tulee aina suorittaa maltillisesti ja hevoset totuttaa etenkin laidunruohoon asteittain. Mikäli epäillään cushingia tai metabolista syndroomaa, tulisi ne varmistaa lisätutkimuksilla. Metabolista syndroomaa sairastavien hevosten heinän sokeripitoisuus tulisi aina tarkistaa ja se olisi hyvä olla alle 120. Metabolisilla hevosilla ja poneilla painonhallinta on erittäin tärkeää.
Kuvien teksti
Hevonen tulee kengittää kavioluun asennon mukaan, jonka saavuttamiseksi tarvitaa röntgenkuvia kaviosta.
Kyseisessä tapauksessa kavioluun kääntyminen oli alussa erittäin merkittävä. Kolmen kontrollikäynnin jälkeen, jonka perusteella hevoselle tehtiin kengitys kavioluun kääntymisaste oli jo huomattavasti lievempi.
Rhodococcus equi -bakteerin aiheuttama paiseinen keuhkotulehdus on yksi tärkeimmistä varsojen sairauksista. Varsat sairastuvat yleisimmin 4-12 viikon iässä mutta tautia esiintyy noin 3 viikon – 5 kuukauden ikäisillä varsoilla. R. equi on maaperäbakteeri ja se kasvaa parhaiten kuivassa lannansekaisessa maaperässä 30oC:ssa. Taudin merkitys todennäköisesti kasvaa Suomessa kuumien ja kuivien kesien johdosta. R. equi- infektoituneiden varsojen uloste voi saastuttaa laitumia. Merkittävin infektioreitti ja pääsyy varsan keuhkotulehdukseen on bakteeria sisältävän pölyn hengittäminen.
Oireet voivat olla vaikeita havaita taudin alkuvaiheessa sillä tauti leviää hitaasti. Varsalla on merkittävä kyky peittää oireita. Jopa vakavasti sairaat varsat voivat imeä ja käyttäytyä normaalisti. Varhaisena oireena on yleensä vain lievä kuume ja/tai lievä hengitystiheyden nousu, kun varsa stressaantuu esimerkiksi käsittelystä tai se liikkuu enemmän. Taudin edetessä varsa on väsynyt, kuumeinen, syömätön, hengittää tiheästi ja sillä voi olla hengitysvaikeuksia. Kaikki varsat eivät siis yski ja yskä ja sierainvuoto ovatkin vaihtelevia löydöksiä sairastuneilla varsoilla.
Tauti on monimuotoinen. Suolistotulehdus voi ilmetä varsoilla bakteeria sisältävän lannan nielemisen seurauksena. Taudin suolistomuotoa on noin 50 % keuhkotulehdukseen sairastuneista varsoista. Suuri osa varsoista ei kuitenkaan oireile suoliston sairauteen viittaavasti ja ainoa havaittava ongelma voi olla varsan heikko kasvu ja nuutuneisuus. Oireina voivat olla myös ripuli, painon menetys, ähkyoireet, kuume, syömättömyys ja apeus.
Bakteeri voi aiheuttaa myös luussa kasvulinjan tulehduksen ja paiseita tai niveltulehduksen. Varsa voi ontua ja olla kivulias. Takapolvi- ja kinnernivel tulehtuvat yleisimmin. Myös ns. immunologista moniniveltulehdusta esiintyy noin 30 % sairastuneista varsoista. Näissä ei-septisissä tulehduksissa nivelten täyttymisen aste vaihtelee ja suurimmassa osassa tapauksista ontumista ei ilmene tai se rajoittuu jäykkyyteen.
Sairauden varhainen toteaminen on tärkeää. Jos keuhkotulehdus havaitaan vasta myöhäisvaiheessa, on hoito vaikeaa, koska keuhkot ovat jo tuhoutuneet paiseiden vuoksi. Varsan huolellinen yleistutkimus ja päivittäinen tarkkailu on tärkeää. Ultraäänitutkimuksella arvioidaan varhaisia keuhkomuutoksia ja röntgenkuvauksella keuhkomuutosten vakavuutta ja vastetta hoitoon. Diagnoosi varmistetaan keuhkolima- ja verinäytteistä. Fibrinogeeniarvo on verinäytteissä yleensä selvästi kohonnut ja myös veren valkosolupitoisuus on korkea paiseisessa keuhkotulehduksessa.
Todennäköisesti kaikki hevostilat ovat infektoituneita R. equi -bakteerilla. Taudin esiintymistiheys eri tiloilla kuitenkin vaihtelee suuresti. Vielä ei tiedetä, mistä erot varsojen sairastumisessa johtuvat. Vaikka varsojen elimistön puolustusvaste on puutteellinen ensimmäisten elinviikkojen aikana ja varsat voivat tällöin sairastua helpommin, suurimmalla osalla varsoista on kyky kehittää suojaava puolustusvaste R. equi -infektioille. Tietyt varsat voivat olla jostain syystä herkempiä saamaan taudin. Tammojen ja/tai varsojen suuri tiheys sekä vaihtuvuus ovat selvästi yhteydessä taudin ilmenemiseen. Se, kuinka monta vuotta hevostilalla on ollut kasvatustoimintaa, ei näytä olevan yhteydessä R. equi -bakteerin aiheuttamiin infektioihin. Laitumien kierto ja hoitaminen ehkäisee pölyämistä ja bakteeria sisältävän pölyn hengittämistä keuhkoihin.
Keuhkotulehdusta voi lisäksi ennaltaehkäistä siivoamalla tarhat ja laitumet säännöllisesti ja näin vähentää ympäristön saastumista lannalla.
Varhainen diagnoosi ja hoito parantaa varsan ennustetta. Taudin ensisijainen antibioottilääkitys on ollut pitkään erytromysiini-rifampisiiniyhdistelmälääkitys, mitä ennen tautiin kuolleisuus oli jopa 80%. Tämän lääkityksen ongelmana on annostelu suun kautta useamman kerran päivässä ja sivuvaikutukset. Erytromysiini voi aiheuttaa varsan emälle ja muille aikuisille hevosille vaarallisen ripulin. Siksi on erittäin tärkeää, ettei lääkettä pääse muiden hevosten suuhun, vesiastiaan laitumella jne. Varsan turpa on esimerkiksi pyyhittävä huolellisesti joka lääkityksen jälkeen.
Uusien lääkkeiden, atsitromysiinin ja klaritromysiinin annokset ja sivuvaikutukset ovat pienemmät ja lääkeannosteluvälit ovat pidemmät. Klaritromysiinin ja rifampisiinin yhdistelmälääkitys on uusimpien tutkimusten myötä todettu tehokkaimmaksi lääkitykseksi varsojen R. equi -infektioiden hoidossa. Lääkityksen kesto vaihtelee 2-12 viikkoon riippuen taudin vakavuudesta. Varsan kontrollitutkimukset ovat tärkeitä ja niiden avulla seurataan hoitovastetta; kliinisiä oireita, fibrinogeenin ja valkosoluarvojen normalisoitumista sekä keuhkomuutosten lieventymistä röntgen- ja ultraäänitutkimuksissa.
Tulehduskipulääkkeitä voidaan käyttää kuumeen alentamisessa ja varsan ruokahalun parantamisessa, jos varsa on apea eikä syö. Kipulääkekuuri on mahdollisimman lyhyt ja mahansuojalääke annetaan samanaikaisesti. Jotkut vakavasti sairaat varsat vaativat tehohoitoa hevossairaalassa. Varsat, joilla on bakteerin aiheuttama niveltulehdus tai luun kasvulinjan paiseinen tulehdus, tarvitsevat usein myös aggressiivista kirurgista paikallishoitoa. Immunologisessa moniniveltulehduksessa nivelten täyttyminen vähenee yleensä itsestään samalla kun keuhkotulehdus paranee, joten nivelten paikallishoito ei ole tässä tarpeen tulehduksen ollessa ns. steriili.
Varsojen toipuminen ja selviämisennuste vaihtelevat. Jos varsalla on hengitysvaikeuksia ja vakavia keuhkopaisemuutoksia, on ennuste huonoin. Lisäksi yksikin keuhkojen ulkopuolinen löydös huonontaa selvästi varsan ennustetta. Varsan ennustetta voi kuitenkin olla vaikea arvioida löydöksistä huolimatta, koska varsat vastaavat hoitoon eri tavoin. Vakavasta taudista toipuneista varsoista kilpailee pienempi osa kuin mitä ikäluokasta keskimäärin, mutta hevosten keskimääräisessä suorituskyvyssä ei ole eroa.
Varsojen hoitaminen kannattaa ja ennuste on hyvä, jos hoito aloitetaan ajoissa. Hoito on työlästä ja kallista, mutta toipuneilla varsoilla on hyvät mahdollisuudet normaaliin elämään sekä hyvään suorituskykyyn kilpailuissa. Tarkka varsan oireiden havainnointi ja nopea puuttuminen ovat tärkeitä. Varsan lievätkin oireet on otettava vakavasti ja pyydettävä eläinlääkäri katsomaan varsaa. Erityisen tarkkana on oltava sen jälkeen, kun pikkuvarsa on käynyt emänsä mukana esimerkiksi siittolassa.
Artikkelin kirjoittanut: ELL Minna Viitasaari, Eläinklinikka Anivet, Turku
Jännevamma voi syntyä trauman seurauksena tai pitkäaikaisen kulumisen seurauksena
Erityisen tärkeää on tulehdusreaktion rauhoittaminen rikkoutuneessa jännekudoksessa, jolloin tulehduksen aiheuttama lisätuho mm. turvotuksen ja vapautuneiden kudostekijöiden myötä voidaan minimoida. Kylmetys on yksi tehokkaimmista ensiavuista. Yöksi ehjälle iholle kylmäkääreen esim. kylmettävällä savella auttaa myös turvotuksen ja tulehdustilan rauhoittamiseen.
Lisäksi hevonen pidetään jännevamman akuutissa vaiheessa karsinalevossa kunnes isoin turvotus saadaan laskemaan.
Hevoselle voidaan myös antaa kipulääkettä tarvittaessa, jotta tulehdusreaktio saadaan nopeammin hallintaan. Eläinlääkärin määrätessä kipulääkettä olisi hyvä hevoselle tehdä kliininen tutkimus. Tällöin poissuljetaan jalan murtumaepäily tai muut turvotusta ja ontumaa aiheuttavat vammat kuten imusuonen tulehdus tai haavat.
Jännekudoksen turvotuksen laskiessa on jänteen tutkimus ultraäänellä suositeltavaa, jotta jännevaurion hoito voidaan suunnitella niin, että hevosen toipuminen vammasta olisi optimaalista.
Nykyisin jännevammoja hoidetaan konservatiivisen hoidon lisäksi lääkellisillä paikallisinjektiohoidoilla kuten PRP hoidoilla (Platlet Rich Plasma). PRP hoidossa hevosen omasta verestä erotetaan verihiutaleita jotka aktivoituu jännekudoksessa injektion seurauksena niin, että hiutaleet tuottavat paljon kasvutekijöitä, jotka edesauttavat jännevamman paranemista. Paikallisinjektioilla pyritään minimoimaan arpikudoksen muodostusta jännekudokseen. Arpikudos tekee jänteestä vähemmän joustavamman ja vähentää näin ollen jänteen kestävyyttä. Viime vuosina on myös todettu lupaavia hoitotuloksia terapialaserilla (4 tason laitteella) jännevammojen hoidoissa kun hoito päästään aloittamaan jännevamman tapahtumien alkuvaiheessa.
Ligamenttivammat ja jännevammat jotka sijaistevat luiden kiinnityskohdissa ovat todettu vastaavan myös hyvin Shock Wave hoitoihin. Yleisanestesiassa tehtävä kantasoluhoito katsotaan ennusteeltaan parhaimmaksi koukistajajänteiden vammoissa. Kantasoluhoidossa hevosen rasvakudoksesta kasvatetaan laboratoriossa kantasoluja, jotka yleisanestesiassa injisoidaan vaurioaluelle.
Jännevamman laajudesta riippuen ennuste palautumisesta entiselle suoritustasolle voi vaihdella hyvästä varaukselliseen. Jännevamman parantuessa jänteiden säikeet alkavat uudelleenorganisoitua rasituksen mukaan. Systemaattisella rauhallisella rasituksen lisäyksellä, saadaan jännekudoksen joustavuus ja kestävyys palautettua mahdollisimman hyväksi.
Kuntoutuksen aikana hevosen paranemista ja jännekudoksen organisoitumista seurataan toistuvilla ultraääni kontrolleilla. Ultraäänellä jännekudosta tarkastellaan, jotta varmistetaan ettei rasitusta lisätä liian nopeasti, jolloin jännekudos yleensä reagoi ja paraneminen hidastuu.
Jännekudoksen joustavuuden palautumiseksi on liikunta erittäin tärkeää, mutta hevonen ei saisi tehdä äkkinäisiä revittelyjä. Siksi Hevosklinikka Anivetissa avautuu nyt mahdollisuus vesiallasterapiaan hevosille jolloin liikuntaa voidaan lisätä veden avulla hallitusti. Tarhaus voi olla riski, sairastarha tulisi olla karsinan kokoinen. Siinä kohdassa kun hevonen on takaisin normaalissa liikunnassa on tarhaus vasta suositeltavaa.
Artikkelin kirjoittanut: ELL Jenni Rauman ja päivittänyt 03/2019 ELL Johanna Koponen, Hevosklinikka Anivet, Turku
Biomikroskoopin avulla tutkitaan silmän pinta, etukammio ja linssi.
Silmänpainemittarilla mitataan silmänpaine.
Silmän pintaan laitettavan puudutuksen avulla voidaan mitata silmän paine ilman että hevonen reagoi sarveiskalvon kosketukseen.
Silmän pintaan laitettavan värjäysaineen avulla nähdään mahdolliset vauriot ja haavat.
Kuvasarjassa esiintyvän hevosen silmän pintaan on toisen hevosen potkusta tullut vakava sarveiskalvovamma ja sen jälkiseurauksena iso paksu arpi.
Lue lisää: Hevosen näkökyky
Lue lisää: Silmäsairaudet, oireilu ja ensiapu
Artikkelin kirjoittanut: ELL Eva Einola-Koponen Koponen, Eläinklinikka Anivet, Turku
Hevosen sydämen rytmihäiriöitä tutkitaan EKG-tutkimuksen avulla. Siinä hevoseen liitetään elektrodit, jotka mittaavat sydämen virran johtumista sydänlihaksessa. Sairaudet voivat muuttaa tyypillistä käyrää, jolloin saadaan usein viitettä siitä alueesta sydämessä, joka aiheuttaa rytmihäiriön.
Hevosen EKG-tutkimuksessa elektrodit, jotka mittaavat sydämen sähköimpulssien johtumista, sijoitetaan molemmin puolin hevosen rintakehää.
Lepo-EKG-tutkimus tehdään rauhallisessa paikassa, jossa hevonen on rauhallinen.
EKG-laite asennettu valmiiksi.
EKG-mittaus käynnissä.
EKG-käyrä tallentuu suoraan tietokoneelle Bluetooth-yhteydellä.
Rasitus-EKG:llä voidaan havaita rytmihäiriöitä, jotka esiintyvät vain hevosen suorittaessa.
Rasitus-EKG tehdään treenin yhteydessä, jolloin elektrodit ovat kiinni hevosessa; EKG tallennetaan muistikortille, joka treenin jälkeen ladataan tietokoneelle, ja voidaan arvioida.
Rasitus-EKG:ssä hevosessa on elektrodit kiinnitettynä työskentelyn ajan, jolloin laite tallentaa EKG:n muistikortille.
EKG-tutkimuksessa hevosen liikunta aloitetaan alkulämmittelyllä käynnissä ja ravissa, jolloin syke on vielä matala. Tämän jälkeen hevosen rasitusta lisätään asteittain, jolloin syke nousee.
Elektrodit kiinnitetty hiittiajoa varten.
Alkulämmittely.
Alkulämmittelyn jälkeen hevosen rasitusta lisätään asteittain kovempaan vauhtiin – ja lopulta huippuvauhtiin.
Terveille yksiöille voi rasituksessa sydämen sykkeen ja toistuvilla verestä mitattavien laktaattitasojen avulla saada selville hevosen aerobisen ja anaerobisen työskentelyalueen.
Laktaattitasoa seurataan eri nopeuksissa ratsun laukatessa ja ravurin ravatessa.
Tällöin saadaan selville nopeus ja syketaso, jossa hevosen laktaattitaso on 4 mmol/L. Tätä tasoa kutsutaan hevosen kunnon tasoksi.
Kun hevosta treenataan tällä tasolla tai hieman sen alapuolella nousee hevosen laktaattikynnys, jolloin hevosen kunto nousee. Kunnon nousun seurauksena laktaattitaso alkaa nousemaan vasta kovemmassa vauhdissa, eli hevonen menee anaerobipuolelle myöhäisemmässä vaiheessa, jolloin sen suorituskyky paranee.
Päämääränä hyvinvoiva atleetti.
Artikkelin kirjoittanut: ELL Jenni Rauman ja ELL Johanna Koponen, Eläinklinikka Anivet, Turku