(Kilpa)tammastani mamma?
Tervetuloa Hevosklinikka Anivetin (Kilpa)tammastani mamma – aamupäiväseminaariin lauantaina 29.3.2014 klo 10:00 – 13:00
Seminaarissa Anivetin eläinlääkärit Doychin Lyudov ja Johanna Koponen kertovat (kilpa) tammasta-mamma prosessin kulusta siitä alkaen kun varsaprojektia siihen asti kun varsa on onnellisesti saatu jaloilleen. Päivän erityisaiheena ovat alkionsiirrot jolloin on mahdollista jatkaa kisakautta kilpatammalla käyttämällä sijaistammaa/tammoja. Eläinlääkärimme Doychin Lyudovilla on hevosten alkionsiirroista runsaasti kokemusta mm. Saudi-Arabiasta ja Kuwaitista.
Takana on toivottavasti menestyksekäs kilpailukausi, jonka jälkeen talven aikana sekä ratsastajalla että hevosella on aikaa ladata akkuja ja treenata tulevaa kautta ajatellen. Kilpailukauden jälkeen kohti talvea mentäessä on hyvä kiinnittää erityistä huomiota hevosen vointiin ja kuntoon.
Kilpahevoselle on hyvä tehdä perushuolto ja tarkastus, jotta kilpailukauden jälkeen tulee tarkastettua että hevonen on kunnossa ja toisaalta jos jotain poikkeavaa havaitaan, ehditään ajoissa puuttua tilanteeseen ja hevosta on aikaa kuntouttaa ennen seuraavaa kautta.
Tavoitteena on että uuden kilpailukauden aloittaa pirteä ja hyväkuntoinen hevonen, joka tekee töitä mielellään.
Perusterveydenhuollon (rokotus, raspaus) lisäksi hevonen on hyvä tarkastaa liikkeessä ja taivuttaa raajat läpi mahdollisten arkuuksien tai taivutusreaktioiden varalta. Hevosen lihaksisto ja esimerkiksi selkärangan ja lantion alue käydään läpi ja hevoselle voidaan tarvittaessa antaa esimerkiksi hierontaa tai kiropraktista hoitoa jos esimerkiksi jäykkyyttä tai muuta poikkeavaa ilmenee. Verinäytteistä tarkastetaan hevosen terveydentilasta kertovat veriarvot.
Hevosella on hyvä olla olemassa terveenä otetut verinäytetulokset, joihin veriarvoja voidaan verrata sairastumisen yhteydessä tai jos hevosessa havaitaan jotain muutosta esimerkiksi suorituskyvyssä.
Hevosilla voi aiheuttaa sairautta 5 eri herpesvirusmuotoa josta merkittävimmät taudinaiheuttajat yleisesti ovat EHV1 ja EHV4 (Equine herpesvirus 1) ja (Equine hepesvirus 4). Herpesvirustartunta (EHV1 muoto) voi aiheuttaa tiineille tammoille luomista ja nuorille hevosille hengitystiesairauksia. EHV1;sta esintyy myös aika ajoin neurologista muotoa; aiheuttaen myeloenkefalopatia, joka pahimmassa tapauksessa on kuolemaan johtava.
Herpesvirus tarttuu pääsääntöisesti pisaratartuntana hengitysteitse tai sieraineritteen kontaktin kautta. Virus erittyy aerosoleina ympäristöön ja kulkeutuu ilmateitse suoraan tai välillisesti esim. ihmisten vaatteiden ja tarvikkeiden ym. kautta hevoseen. Herpesviruksesta aiheutunut abortoitunut sikiö ja sen istukka on myös voimakkaasti virusta levittävää materiaalia. Taudin itämisaika vaihtelee 2 päivästä 10 päivään, jolloin hevonen voi sairastua vasta 10 päivän kuluttua saatuaan tartunnan.
Hevosilla on yleisimpinä oireina hengitystietulehdusoireita, kuten sierainvuotoa, yskää ja yleisoireita kuten kuumetta, syömättömyyttä ja takajalkojen turvottelua. EHV-1 neurologinen muoto aiheuttaa eri vakavuusasteisia neurologisia puutteita, jotka usein johtavat takajalkojen heikkouteen nk. ataksiaan ja joskus harvinaisesti takajalkojen tai jopa kaikkien jalkojen halvaantumiseen, jolloin hevosen lopetus usein on välttämätöntä. Tiineillä tammoilla herpesvirustartunta voi johtaa varsan abortointiin eli luomiseen.
Lievissä tartunnoissa hevosilla häviää oireet 1-2 viikon kuluessa.
Mikäli tallissa on kuumeisia hevosia, joilla epäillään tarttuvaa tautia kuten esim. herpesvirustartuntaa, tulisi hevosliikenne tallista ja talliin pysähtyä, eli talli laitettaisiin ns. ”karanteeniin”. Sairaat hevoset olisi hyvä eristää jos mahdollista jotta tartunta ei leviä tallissa muihin yksilöihin. Samalla tallissa vierailevien ihmisten ei tulisi vierailla muilla talleilla, jotta tartunta ei leviä ihmisen välityksellä.
Tämä tarkoittaa että vaikkakin tallissa olisi kliinisesti terveitä hevosia, ei niiden kanssa tulisi lähteä kilpailuihin tai muihin hevos-tapahtumiin tai toiselle tallille, kunnes hevoset ovat kaikki tallissa terveitä.
Koko tallin väelle sairaustapauksista tulisi tiedottaa jotta ihmiset tiedostaisivat vaaran ja ei epätietoisina siirtyessä seuraavalle tallille vie tartuntaa mukanaan. Myös alueen muille talleille olisi suositeltavaa ilmoittaa sairaustapauksesta tai epäilystä jolloin epidemian leviämiseltä voisi välttyä.
Viimeisen hevosen toipumisesta tulisi kulua vähintään 2 viikkoa ennen kuin tallin hevosia saisi viedä tallista muualle, jotta vältyttäisiin tartunnan leviämiseltä.
Herpesvirusinfektio aiheuttaa hevosella kohonneet vasta-ainepitoisuudet niin kutsutussa pariseeruminäytteessä, joka otetaan 10-14 vrk välein.
Nykyisillä PCR tutkimuksilla voi akuutisti sairastuneista saada sieraineritteestä eristettyä viruksen dna:ta eli genomia, jolla tartunta varmistuisi nopeammin, mutta jos dna:ta ei todeta on vasta-ainetestit usein suositeltavia tartunnan pois sulkemiseksi.
Virustartuntaan sairastunut hevonen tarvitsee oireiden mukaista tukihoitoa joka määrittyy hevosen kunnon mukaan. Mikäli hevosesi yleisvointi heikkenee ja sillä on kuumetta suosittelemme ottamaan yhteyttä eläinlääkäriin.
Siitostammoja suositellaan ehdottomasti rokotettavaksi herpesviroosia vastaan. Rokotussuosituksissa lisää informaatiota sivujemme kohdasta rokotussuositukset. Rokotussuoja ei ole 100% yksilölle ja rokotussuojan kesto on valitettavan lyhyt (3 kk-6 kk), mutta se vähentää riskiä että tartunnan saaneesta yksilöstä erittyy edelleen toiseen hevoseen virusta. Myös oireet tartunnassa ovat usein lievempiä. Jo sairastuneita hevosia ei sairaana rokoteta.
Siitostammoilla tulisi olla omat tilat johon ei tuoda nuoria hevosia tai kilpailuissa käyviä yksilöitä, jotta vältyttäisiin mahdolliselta tartunnalta. Jos tammalaumassa ilmenee luominen, tulisi tämä tamma eristää muista ja abortoitu varsa tulisi pakata hygieenisesti ja lähettää tutkittavaksi. Hygieeniset toimintatavat tulisi muistaa sillä istukka, kohdun eritteet ovat kaikki infektiivistä materiaalia. Karsinan desinfektio on myös suositeltavaa. Tähän soveltuu esim. Virkon S.
Hevosille jää usein nk. latentti infektio, jolloin esim. stressi voi laukaista viruksen aktivoitumisen uudestaan ja hevonen voi erittää uudestaan virusta ympäristöönsä. Nämä tapaukset ovat erittäin hankalia koska hevosilla ei välttämättä ole itsellään kliinisiä oireita vaikkakin ne erittävät virusta ympärilleen.
Irtopalat ovat osteokondroosin aiheuttamia luuston kehityshäiriöitä. Ne ovat nuorille hevosille tyypillisiä. Nykyään varsojen röntgenkuvaus on jo lähes rutiinia, samoin kuin irtopalojen leikkaukset.
Osteokondroosi on kasvavan rustosisäisen eli endokondraalisen luutumisen häiriö. Osteokondroosia tavataan yleensä kolmea eri muotoa: Kystat, rustovauriot ja irtopalat.
Osteokondroosissa kasvurustoissa rustosolujen lisääntyminen on häiriintynyt. Normaalia määriä verisuonia ei muodostu eikä luutumista tapahdu. Rusto muodostuu paksummaksi ja alueelle muodostuu kuolio, josta irtoaa paloja. Mikäli irronnut pala kalkkeutuu, muodostuu ns. irtopala.
Osteokondroosiin johtavia syitä on monia, mm. perinnöllisyys, ruokinnalliset tekijät, ympäristötekijät. Kuitenkin yksi suurimmista syistä osteokondroosin muodostumiseen on varsojen nopea kasvu yhdistettynä vahvaan ruokintaan. Tärkeää ruokinnassa on kalsiumin ja fosforin oikea suhde. Liikunnan määrä on tärkeää kasvavalle hevoselle, sillä liikunta edistää luunmuodostusta ja kivennäisaineiden kulkeutumista luihin.
Irtopaloja löydetään yleisesti kinnernivelistä, mutta myös takapolvissa sekä vuohisissa todetaan irtopaloja. Kintereissä tyypillinen paikka irtopaloille on koipiluun keskiharjanteessa. Kinner oireilee usein voimakkaana täyttymisenä ja jossain tapauksissa ontumana.
Vuohisen irtopalat muodostuvat nivelen etu-tai takapinnalle. Takapinnalla olevaa irtopalaa kutsutaan Birkeland-irtopalaksi. Nämä palat ovat usein sisäpuoleisen nuljuluun alla. Näiden irtopalojen muodostumiseen on osa tekijä rakenteella. Nuljuluista kiinnittyvät siteet vuohisluun yläreunaan ja sen repeytymisen johdosta pala vuohisluuta voi irrota. Täyttä varmuutta ei kuitenkaan voida sanoa, onko Birkeland aina traumasta johtuva vaiko ns.perinteinen osteokondroosi. Vuohisen etupinnalla olevat irtopalat ovat usein traumasta johtuvia (esim.nivelen vääntyminen) ja enemmän niitä esiintyy etujaloissa.
Nykyaikainen hoitomenetelmä on poistaa kirurgisesti irtopalat nuorilta hevosilta. Vanhemmilta, jo kilpailevilta hevosilta ei automaattisesti tarvitse irtopaloja operoida. Tällöin on tärkeää diagnostillisin puudutuksin selvittää ontuman syy.
Artikkelin kirjoittanut: ELL Jenni Rauman, Eläinklinikka Anivet, Turku
Tamman jälkeisten pitäisi irrota viimeistään kolmen tunnin kuluttua varsomisesta. Jos jälkeiset eivät ole irronneet, hoito on aloitettava viimeistään kuuden tunnin kuluttua varsomisesta, sillä jälkeisten jääminen voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita. Pahimmassa tapauksessa jälkeisten kiinni jääminen aiheuttaa tammalle vakavan tulehduksen, joka vaatii mieluiten klinikkatason hoitoa. Kohtutulehdus voi johtaa nopeasti kaviokuumeeseen ja vakavaan elimistön toksemiaan eli myrkytystilaan, joka uhkaa tamman henkeä. Vakavan yleistulehduksen oireita ovat kuume, ruokahaluttomuus, apaattisuus, likaisen väriset limakalvot, kiihtynyt syke, kuivuminen, emättimen pahanhaluinen erite, maidontuotannon lasku (varsan oireilu!) ja kaviokuume. Vakavien komplikaatioiden takia jälkeisten kiinni jäämiseen on suhtauduttava vakavasti ja asiaan on puututtava nopeasti tamman yleisvointia seuraten. Jälkeisten kiinni jäämisen syy ei ole tiedossa. Jälkeisten jäämisessä on rotukohtaisia eroja ja etenkin friisiläisillä ongelmia on usein.
Jos jälkeiset eivät irtoa kunnolla heti varsomisen jälkeen vaan ne roikkuvat alhaalla tamman jaloissa, ne voi varovasti sitoa roikkumaan tamman kintereen korkeudelle esim. paalinarulla. Jälkeisiä ei saa vetää irti, sillä vaarana on, että ne repeävät ja osa paloista jää kohtuun aiheuttaen ongelmia myöhemmin. Tamman voi ottaa hetkeksi ulos karsinasta ilman varsaa ja taluttaa sitä ulkona oma turvallisuus huomioiden, sillä tamma voi olla hyvinkin hermostunut ja hankala käsitellä ilman varsaansa. Tarkoituksena on, että tamman hermostuminen saisi aikaan kohdun supistelua ja tämä nopeuttaisi jälkeisten irtoamista. Jos edellä mainitut keinot eivät auta ajoissa, on syytä kutsua eläinlääkäri paikalle. Tammalle voidaan antaa oksitosiini-injektio, joka voidaan uusia tarvittaessa jopa kahden tunnin välein kunnes jälkeiset irtoavat. Oksitosiini tehoaa yleensä 90 %:ssa tapauksista. Jos oksitosiinihoito ei kuitenkaan tehoa, eläinlääkäri voi yrittää irrottaa jälkeisiä nesteen avulla tai hyvin varovasti käsin kokeillen tai kierittäen.
Kun jälkeiset ovat tulleet, ne tarkastetaan huolellisesti asettamalla ne maahan F-kirjaimen muotoon. Jälkeiset tarkastetaan molemmin puolin ja katsotaan, että ne ovat kokonaiset ja näyttävät normaaleilta. Normaalisti jälkeiset painavat noin 10-11 % varsan painosta. Mahdollista myöhempää tarkastelua varten jälkeiset kannattaa säilyttää ämpärissä tai pussissa, jotta ne eivät likaannu ja mahdollinen neste ei pääse valumaan pois.
Jos jälkeisiä ei saada ajoissa irti, tammalle aloitetaan tarvittaessa tulehduskipulääke- ja antibioottikuurit sekä kohtuhuuhtelut mahdollisten komplikaatioiden varalta. Tamman yleisvointia, syömistä, liikkumista ja lämpöä tarkkaillaan huolellisesti. Lämpö tulisi mitata vähintään kolme kertaa päivässä. Tärkeää on muistaa, että yleisoireet voivat kehittyä nopeasti!
Ulostenäytetutkimus sisäloisten varalta suositellaan tehtäväksi erityisesti keväällä, huhti-toukokuussa, ennen laidunkauden alkua. Ulostenäytetutkimukset tehdään nykyään nk. McMaster menetelmällä, jossa ulostenäytteestä lasketaan madonmunien lukumäärä, fecal egg count (FEC). Menetelmällä saadaan selville hevoskohtainen EPG-arvo (eggs per gram), joka kuvaa pienien sukkulamatojen madonmunien määrää grammassa ulostetta.Myös esim. suolinkaistartunnat ja isojen sukkulamatojen tartunnat havaitaan yleensä ulostenäytetutkimusten avulla. EPG arvon ylittäessä 200, suositellaan hevosen madottamista. Jotta tallin yksittäisten hevosten loistilanteesta saataisiin oikea kuva, tulisi tutkimuksia tehdä alkuvaiheessa puolen vuoden välein kolmesti, sillä yksi ulostenäytetutkimus ei anna vielä kokonaiskuvaa tilanteesta.
Ajatuksena on kohdistaa loishäätö niihin yksilöihin, joilla on sisäloisongelma. Tutkimuksissa on todettu, että n. 20-30% hevosista kantaa suurimman loistaakan ja toimivat näin ollen muiden hevosten tartuntalähteenä. Ulostenäytetutkimuksen avulla voidaan jokaisen hevospopulaation loisesiintyvyydet määrittää ja kohdistaa loishäätö ”ongelmahevosiin”.
1-2 viikkoa loishäädöstä suoritetulla ulostenäytetutkimuksella saadaan selville esiintyykö tallin hevosilla loislääkeresistenssiä, tarkoittaen loisia jotka eivät vastaa normaalisti annettuihin matolääkkeisiin.
Halutessasi teemme klinikalla loishäätösuunnitelman tallille ulostenäytetutkimuksien jälkeen veloituksetta kun koko talli tutkitaan.
Näytteenottoohjeet:
Näytetutkimus tulisi tehdä aina mahdollisimman tuoreesta näytteestä. Näyte otetaan joko suoraan peräsuolesta, tai heti ulostamisen jälkeen maasta, jotta uloste ei ehdi kontaminoitua ympäristöstä peräisin olevilla eliöillä.
Näytemääräksi riittää minigrip pussillisen verran ulostetta. Näyte voidaan ottaa kertakäyttökäsineeseen tai sulkijalla varustettuun muovipussiin. Näytepussi merkitään hevosen tiedoilla. Ryhmänäytteet eivät ole suositeltavia.
Jos näytettä ei voida tutkia välittömästi, tulisi se säilyttää jääkaappilämpötilassa. Näytteen jäätymistä tulisi välttää. Viileässä säilytetty näyte säilyy, mutta lämpimässä säilytetty näyte, voi johtaa munien kuoriutumiseen alle vuorokaudessa, jolloin näytettä ei voida enää tutkia luotettavasti madonmunien varalta.
Lataa tästä valmis Ulostetutkimus-lomake (PDF), johon voit täyttää tiedot valmiiksi.
Hevoselle ilmetessä silmäoireita on tärkeä saada eläinlääkäri saada tarkastamaan hevonen
mahdollisimman pian. Kyseessä on useimmiten hätätapaus etenkin jos hevonen siristelee
silmäänsä, tai esiintyy voimakasta kyyneleritystä.
Ensiapuna voi keitetyllä vedellä huuhtoa mahdollinen roska pois silmästä, mutta usein silmä
on niin kipeä, ettei hevonen anna siihen koskea ilman rauhoitusta ja mahdollisesti jopa
puudutusta.
Sidekalvon tulehdus voi olla tulehduksellinen, allerginen tai seurausta silmän muusta
sairaudesta.
Sarveiskalvohaavaumien paraneminen riippuu useasta tekijästä, kuten haavauman koko
ja syvyys, aiheuttajabakteerista tai mahdollisesta vierasesineestä, samoin kuin vaste
antibiootille jolla silmää hoidetaan. Hevosen elinympäristössä on paljon homeitiöitä jotka
voi sarveiskalvolla suotuisissa olosuhteissa vaikeuttaa sarveiskalvo haavauman paranemista.
Hevoset ovat eläimistä yksi entinen alttiina sarveiskalvohaavaumien sienitulehduksille.
Silmähaavojen paranemisen seuraaminen on näin ollen erittäin tärkeää, jonka vuoksi
silmähaavaumapotilaita kontrolloidaan usein.
Silmäluomien tehtäviin kuuluu mm. kyynelnesteen levittäminen sarveiskalvon pinnalle.
Tämä onnistuu vain mikäli silmäluomet pystyy sulkeutumaan täydellisesti. Luomihaavat pitää
aina ommella jotta luomien toimintaa palautuu ja eläinlääkäri varmistaa myös ettei silmä
ole saanut osumaa. Myös esimerkiksi kasvain silmäluomessa voi aiheuttaa silmäluomien
toimintahäiriötä jolloin pitää arvioida tilanne, ja mahdollisesti poistaa kasvain jotta se ei
aiheuta toissijaisesti vammaa kyynelnesteen huonon levittymisen takia johtaen kuivaan
sarveiskalvon pintaan altistaen esim. sarveiskalvohaavaumaan.
Mikäli hevosen silmä työntyy toista silmää enemmän ulospäin, on usein kyseessä ongelmasta
joka sijaitsee silmän takana. Tällöin usein myös vilkkuluomi tulee esiin selvemmin silmän eteen.
Tulehdukselliset tai kasvainsairaudet voi olla syynä tilanteeseen.
Tällaisissa tilanteissa hevoselle suositellaan suoraan jatkotutkimuksia klinikkaolosuhteissa.
Lue lisää Hevosen näkökyky; miten hevonen näkee?
Lue lisää Silmätutkimuksessa
Hevosen näkö on tarkoitettu havaitsemaan nopeat liikkeet lähes tulkoon 360°.
Niin kutsuttu mono-okulaari näkökenttä, on epätarkka mutta niin laaja, että hevonen näkee häntäänsä asti. Tämä johtaa siihen että kun mono-okulaari kenttään tulee liikettä tai ärsykettä, kääntää hevonen päätään jotta se saa käyttöönsä biokulaari näön ja tarkkuuden.
Hämäränäkö
Lue lisää Silmäsairaudet; oireilu ja ensiapu
Lue lisää Silmätutkimuksessa
Ota yhteyttä kun tarvitset kilpailuihin eläinlääkäriä.
Ähkyoireilut hevosella ovat yleisesti peräisin vatsaonteloperäisestä kiputilasta. Yleensä mitä voimakkaammat oireet ovat, sitä vakavammasta ähkystä on kyse, mutta on myös yksilöllisiä eroja ähkyn vakavuuden oireilussa ja kivun ilmenemisessä.
Hevosilla on mm. paksusuoli sekä ohutsuoliperäisiä ähkyjä, samoin mahalaukun impaktio eli viivästynyt mahalaukun tyhjeneminen voi aiheuttaa ähkyoireita jossa ähkyoireiden aiheuttajina voi olla mm;
Hevosen ähkyoireet ovat aina äkillinen sairastapaus, jonka tarkistus on suositeltavaa tehdä eläinlääkärin toimesta mahdollisimman pian.
Hevosta voi talutella, jolloin ähkyoireet voi lieventyä joissakin tapauksissa.
Ei anneta ruokaa ennen kuin varmistuu, että hevosen suolisto toimii jälleen.
Taluttamisella voidaan myös ehkäistä hevosen piehtarointia, joka ei ole toivottavaa.
Ei tulisi antaa kipulääkettä, koska sen vaikutus voi piilottaa vakavatkin ähkyn oireet hetkellisesti, jolloin mahdolliseen jatkohoitoon lähettäminen viivästyy väärin perustein.
Artikkelin kirjoittanut ELL Johanna Koponen, Eläinklinikka Anivet, Turku
Lähteet; Mair, T. Ym; Manual of Equine Gastroenterology